Hän meni ja Laura kuuli ulko-oven kalahtavan.
"Curtis", sanoi Laura heidän ensi kerran tavatessaan. "Sinä et voinut silloin olla kotona, kun viimeksi lupasit. Kuule, voitko viettää tämän illan minun kanssani? Täällä kotona kahden? Tai, kyllä minä tulen mihin vaan haluat. — Ei ole hauska naisen pyytää tällaista. Mutta ymmärräthän?"
He istuivat aamiaisella seuraavana aamuna Lauran ja Corthellin kohtauksen jälkeen. Jadwin löi kätensä pöytään sanoen: "Hitto vieköön, minä olen kotona tänä iltana. Ja me luemme jotain. Me —"
Samassa Jadwin laski pois veitsensä ja katseli oudosti.
"Mikä sinun tuli?" kysyi Laura.
"Oh, ei mikään."
"Oletko sairas?"
"En juuri. Mutta väliin on alkanut tuntua tuossa jotain." Hän osotti otsaansa.
"Särkyäkö?"
"Ei aivan. Sitä on vaikea kuvata. Tulee sellainen turtumus. Kuin rautalakki puristuisi pään ympäri. Tänä kesänä minun täytyy levätä hyvin, kun pääsen irti. Vielä kuukausi tai kuusi viikkoa ja sitten päästään Geneva järvelle ja siellä minä vasta oikein lepään." Hetken oli hän hiljaa päätään pidellen. Sitten katsoi hän kelloaan ja sanoi tavallisella reippaudellaan: "Nyt on lähdettävä. En pääse syömään mutta kahdeksalta tulen, varmasti."