Landry näki Gretryn hätäisen ilmeen. Ja ennen kuin vastasi, joi tämä siemauksen jäävettä, toisen, kolmannenkin. Nyt eivät asiat olleet tolallaan, koska tyyni Gretrykin oli noin hermostunut. Vihdoin sanoi hän: "Ohjeenne ovat samat kuin eilenkin. Pitää markkinoita yllä. Ei laskea alle dollarin viidentoista. Älkää hyökätkö, jollen anna sanaa. Kukin teistä voi ostaa puoleen miljoonaan busheliin. Jos sekään ei pidä hintaa yllä, niin… tuota… jos vielä myyvät sittenkin, niin annan minä sanan. Ja pojat, pää kylmänä nyt… asioita ratkee. Pitäkää silmällä Crookesin joukkoa. He yrittävät jotain."
Miehet kiiruhtivat pörssiin. Landryn sydän sykki vakavasti, huulet olivat tiukasti yhteen puristetut. Joka hermo oli jännityksissä. Tämä oli viime ottelu. Kestäisikö hänen päänsä kaikki ne ansat ja juonet, joita vastustajat virittelivät? Eikö nyt jo helähdä? Hän oli Vehnäsyvänteen ylälaidalla. Se oli täynnä kauppiaita. Kaikki huusivat, ei kukaan kuunnellut. Tarjouksia tehtiin jo, vaikkei aikakaan ollut. Joko alkoi? Landry ei muista kuulleensa helähdystä. Mutta äkkiä hänet siepattiin keskelle pyörrettä, joka tuhannen Niagaran voirnalla tyrskyi hänen ympärillään. Syvänne oli mielipuoli, päihtynyt. Ei kukaan tiennyt, mitä naapurinsa teki. Sen vain kaikki tunsivat, että kauan kestänyt pohja petti, pudotti, kohahti taas, häilyi. Virallinen tiedonantaja nojautui tuolinsa nojaan avuttomana. Viisari heilahteli edestakaisin kuin masto myrskyssä. Heinäkuun vehnän hintaa ei kukaan tiennyt kuin arviolta. Muutokset tapahtuivat kymmenin sentein, kaksinkymmenin viisinkin. Toisella puolen myytiin busheli 90:llä sentillä, toisella maksettiin vielä dollari viiskolmatta.
Ja yli kaiken tämän metelin näytti kuuluvan itse Vehnän vyörynä sen tullessa vuoksiaaltona Iowan ja Kalifornian maatiloilta matkallaan Itään — Europan leipäkauppoihin ja nälkäisiin suihin.
Landry tarttui erästä toveriaan käsivarresta: "Mitä tehdään? Ostin jo kaikki. Markkinat eivät ole meidän vallassamme. Eikä sanaa tule."
"En tiedä. Kaikki menee helvettiin. Nyt on vika jossain."
Silloin lähti Landry hatutta päin juoksemaan Gretryn konttoriin.
Ulkotoimistossa ahdistelivat häntä sanomalehtimiehet: "Missä olette?" —
"Mikä on heinäkuun vehnän hinta?" — "Voittaako Jadwin vai häviää?"
Mutta hän riuhtasi itsensä irti huutaen: "Ei tiedä kukaan. Markkinat ovat valloillaan. Helvetti irti." Hän tempasi oven auki ja säntäsi sisään huutaen: "Mitä on tehtävä? Ei ole ohjeita."
Mutta kukaan ei kuullut, Gretryn pöydän ääressä istuvista ei kukaan katsahtanutkaan häneen, Jadwin seisoi keskellä veristävin silmin. Hänen käsivarrestaan piti kiinni Gretry. Vieressä oli liikkeen vanhin konttoristi, suuren pankin johtaja ja joitakin mukana olevia liikemiehiä.
"Mutta sinä et voi", huudahti Gretry. "Se tuskin jaksamme maksaa marginaalimme. Ei ole rahaa."
"Se on vale." Ei koskaan Landry unohtanut sitä ääntä, millä Jadwin noin huusi. "Ostakaa, sanon minä. Me pääsemme kahteen dollariin ennen kahtatoista."