"Mikset?"
"Älä nyt ole lapsellinen, Laura. Et ymmärrä mikä meteli siellä oli. En koittanut saada tavata Landryakaan."
"Oliko hänellä hyvin kiire?"
"Landryllako?"
"Ei, ei vaan Curtiksella?"
"Varmasti. Kuule minä pelkään että vehnä meni alas hirveästi, ja ne sanoivat, että se merkitsee hyvin paljon Jadwinille. Eikö se merkitse, että hän menettää hyvin paljon rahaa? Ja Landry näytti niin rohkealta. Teki oikein mieli mennä sinne hänen rinnalleen."
Laura kavahti ylös kärsimättömänä ja kirkui: "Mitä huolin minä vehnästä ja tästä mielettömästä rahan kahmimisesta. Curtiksella siis näytti olevan kiire?"
"Kaikilla oli." Ja sitten hän uskalsi lisätä: "En minä niin surisi, Laura. Mieheltä tietysti menee paljon aikaa liikeasioihin. En surrut vaikka Landry ei tullut mukaani kotiin."
"Oh — Landry", mutisi Laura.
Samassa sävähti Page. "Tuo oli tarpeetonta", sanoi hän. "Ja minä sanon sinulle, Laura Jadwin, että jos sinä välittäisit vähän enemmän vehnästä, miehesi liikeasioista — jos enemmän harrastaisit hänen työtään, koettaisit syventyä hänen elämäänsä — ja — ymmärtäisit —." Page pidätti henkeään tämän rohkeutensa säikäyttämänä. Mutta samassa hän jo jatkoikin: "Ajatteles, että hän ehkä taistelee henkensä edestä siellä La Salle kadulla etkä sinä tienä siitä mitään — et tahdokaan tietää. Mitä välitän vehnästä, sanot vain. En minäkään siitä välitä sen itsensä takia, mutta kun se on Landryn alaa, hänen työtään ja oikea tai väärä —" Page hyppäsi ylös ja kädet nyrkistä punaisena kasvoiltaan sanoi: "olkoon oikea tai väärä asia, minä panen molemmat käteni tuleen häntä auttaakseni."