Laura vetäytyi taapäin ja katseli huonetta näkemättömin silmin ja revellen pukunsa poimuja sekä puhuen hennolla lapsenäänellä: "Minä pelkään olla yksin. Minä kuolen."
"Et koskaan tule olemaan yksin. Ja tämä on minunkin syntymäpäiväni.
Olen uudestisyntynyt tänään."
Laura tarttui hänen käsivarteensa ja kuiski: "Ja sinä rakastat minua aina, Sheldon? Kaikesta sydämmestäsi? Sheldon, kaikesta sielustasi ja voimastasi?"
Kyyneleet silmissä sanoi Corthell: "Jumala armahtakoon sitä, mikä sinut on tähän saattanut."
Ja kuin vastauksena heidän ajatukseensa kuului ulkoa kärryjen jyrinä asfaltilla ja rautakavioiden kopse.
"Miehesikö?" kysyi Corthell äkkiä katsahtaen Lauran sekottuneeseen tukkaan ja rutistuneisiin kukkiin. "Miehesikö?"
"Miehenikö — en tiedä." Hän katseli taas näkemättömin silmin. "Missä on mieheni? Minulla ei ole miestä. Sinä saatoit minut muistamaan." Ja tuskassa huusi hän: "Sinä muistutit minulle. Minä vihaan sinua."
Nopeasti suuteli mies häntä ja sanoi: "Tulen huomenna illalla taas.
Oletko silloin valmis tulemaan mukanani?"
"Valmis? Kyllä, tulemaan mihin vain."
Mies kuuli askelten kaiun ja sanoi: "Hyvästi siis. Jumala siunatkoon sinua. Huomiseen." Ja niin hän meni. Ulko-ovi painui hiljaa kiinni.