"Niin — herra Jadwin haluaa mennä kanssasi naimisiin."
"Ja mitä sinä sanoit? Kerro sisko kulta."
"Minä lupasin. Hän rakastaa minua. Eikö se riitä?"
"Ei. Sinun pitää rakastaa häntä."
"Minunko? Rakastaa? En minä rakasta ketään."
"Älä puhu noin, Laura, se ei ole hyvä."
"Minä en antaisi yhdellekään miehelle sitä tyydytystä. Mies saa rakastaa naista enemmän kuin tämä rakastaa häntä. Hänelle saa riittää kun nainen antaa hänen tuoda jalkojensa juureen kaikki mitä halajaa. Mies saa palvella häntä kuin entisajan ritari — antaa koko elämänsä naisen mielijohteen takia. Ja naisen asia on olla kylmä ja loitolla. Niin ajattelen rakkaudesta."
"Mutta ne eivät olleet kylmiä sitten, kun ritari oli luvannut mennä naimisiin niiden kanssa. Ne rakastivat ja menivät rakkaudesta naimisiin."
"Rakkaudesta", pilkkasi Laura. "En usko rakkauteen. Noita juttuja saat romaaneista. — Tyttöseni, minä saan kauniita pukuja, viimeiset mitä neiti Dearborn laittaa itselleen. Ne tulevat olemaan ihmeelliset."
Samassa soi välipalakello ja Laura hypähti ylös huudahtaen, että koko aamupäivä oli mennyt ja hänen piironginlaatikkonsa olivat vielä kesken laittamisen. Ja juoksi pois. Page istui hetken aatoksissaan. Sitten kirjoitti hän päiväkirjaansa: "Mailma ilman rakkautta — kuinka kurja se olisi. Rakkaus on niin kaunis, että se tekee minut surulliseksi."