Mutta jotakin pahempaa kuin haikaloja oli liikkeellä näillä rauhallisilla vesillä; eivätkä mitkään rosvot, jotka Espanjan vuorilta laskeutuvat alas pahaa-aavistamattomaan maalaiskylään, olleet niin julmia kuin nuo hurjat veikot, jotka hiipivät pyyntimiesten luokse Ranskan Pietarin pikku purrella.
Tuon viattoman näköisen purren, jota helmenpyytäjät arvatenkin pitivät jonkun mannermaan hedelmä- ja vihanneskaupustelijan veneenä, sallittiin häiritsemättä soutaa pyyntilaivaston suurimman aluksen kupeelle, jossa oli muutama tykkikin ja joitakuita aseellisia miehiä suojana.
Heti kun Pietarin vene satutti espanjalaisen aluksen kylkeen, ryntäsivät sissit ylös sen kannelle miekat ja pistoolit kourassa ja hirvittävä kamppailu alkoi. Espanjalaiset olivat kyllä perin ällistyneet, mutta heitä oli paljon enemmän kuin hyökkääjiä ja he pitivät rohkeasti puoltaan. Mutta ryntäävillä miehillä, jotka kalvava nälkä on saattanut hurjiksi epätoivosta, on suuri etu puolellaan; ja kauan ei kestänytkään, ennenkun he olivat herroina laivalla. Ne espanjalaisista, jotka eivät olleet saaneet surmaansa, pakotettiin rosvojen palvelukseen, ja heidän laivastaan Pietari huomasi saaneensa kelpo aluksen käytettäväkseen.
Sotalaiva, jonka varjeluksen alainen helmenpyyntilaivasto oli, oli siksi etäällä, ettei siitä ollenkaan huomattu taistelun menoa; ja jos olisi huomattukin, ei se olisi ennättänyt apuun, sillä kun ilma oli aivan tyyni, ei se olisi päässyt purjehtimaan virran suulle. Pietari oli siis täysin turvassa sen puolelta.
Mutta vaikka hän oli vallannutkin espanjalaisen aluksen, ei hän ollut siksi typerä, että olisi kiskonut alas sen lipun ja vetänyt omansa sijaan. Hän oli tosin saanut hyvän saaliin, mutta se ei vielä tyydyttänyt häntä. Todennäköistä oli, että purressa oli runsas varasto vastapyydettyjä helmiä, mutta toisissa pursissa saattoi niitä olla vieläkin enemmän. Hän sai siis päähänsä vallata koko helmenpyytäjälaivaston.
Mutta sitä hän ei voinut yrittääkään, ennenkuin sotalaiva oli ensin hänen hallussaan. Omaten nyt kelpo aluksen ja paljoa monilukuisemman miehistön kuin tänne tullessa — henkiin jääneet espanjalaiset pakotettiin työskentelemään tykkien ääressä ja muutenkin auttamaan joka tavalla omia maanmiehiään vastaan — päätti Pietari käydä sotalaivan kimppuun.
Parahiksi rupesi tuulemaan maalta päin, niin että hän purjeiden avulla joutui hyvän matkaa avoimelle merelle. Espanjan lippu liehui hänen suurmastostaan, ja hän toivoi pääsevänsä epäluuloja herättämättä sotalaivan kupeelle, niin että sissit voivat kivuta ylös sen kannelle verityöhönsä.
Mutta silloin sattui jotakin, mitä Pietari ei ollut osannut arvata tapahtuvaksi. Kun sotalaivan päällikkö huomasi, että helmenpyytäjäveneistä yksi yritti jättää toverinsa ja painua avoimelle merelle, ei hän voinut selittää sitä muuten kuin että se yritti lähteä karkuun helmisaaliineen käyttäen hyväkseen sitä seikkaa, ettei tuuli ollut vielä kerinnyt sotalaivan purjeisiin. Näistä epäilyksistä voimme päättää, etteivät rosvot niinä aikoina aina olleet pelkkiä ammattirosvoja.
Kohta kun espanjalainen kapteeni oli huomannut, että yksi sen vartioitavista pursista lähti liikkeelle virran suulta, sai hän tuulta purjeisiinsa ja lähti paikalla vinhaa vauhtia ajamaan takaa epäiltyjä helmivarkaita, joita hän päätteli omiksi kelvottomiksi maanmiehikseen.
Tuuli vahveni nopeasti; ja kun Pietari ja hänen miehensä näkivät, että sotalaiva heitä ilmeisesti epäillen piirsi vankkaa vauhtia heidän perässään, heittivät he kaiken toivon päästä epäluuloja herättämättä sen kupeelle. Heidän täytyi siis luopua koko helmilaivaston valtaamisaikeista ja tyytyä siihen, että saivat edes tähänastisen saaliinsa onnellisesti korjuuseen. Niinpä hekin vetivät joka purjetilkun mastoihin, ja jännittävä merijahti alkoi.