Joku huomautti, että olisi hyödyksi tehdä hyökkäys itse Kuban pääkaupunkia Havanaa vastaan; siellä oli suuri joukko pappeja, munkkeja ja nunnia, ja jos nämä voitaisiin vangita, saisi heistä lunnaat paljon suuremmat kuin mitä hyötyisi tavallisen pikku kaupungin valloittamisesta. Mutta Havana oli liian hyvin puolustettu merirosvoja vastaan, niin että tämä tuuma täytyi hylätä. Monia muita esityksiä tehtiin, kunnes viimein muuan karkulainen Espanjan armeijasta antoi hyvän aatteen. Hän kertoi toisesta Kuban kaupungista, johon hän tiesi pääsyn; se oli Port-au-Prince, joka sijaitsi niin kaukana sisämaassa, ettei se ollut vielä koskaan joutunut ryöstön alaiseksi. Kuullessaan tällaisesta tähän asti vielä aivan koskemattomasta herkkupalasta sissit tulivat riemuihinsa aivan kuin koulupojat, jotka keksivät omenapuun täynnä makeita hedelmiä keskellä korjattua puistoa.
Kun Morganin laivasto oli saapunut Port-au-Princeä lähinnä olevaan satamaan, nousi hän miehineen maihin ja lähti marssimaan kaupunkia kohti. He eivät kuitenkaan päässeet hyökkäämään sen kimppuun niin salakähmää kuin olivat toivoneet. Muuan hänen espanjalaisista vangeistaan oli hypännyt veteen, heti kun laivat laskivat ankkuriin, ja uituaan rannalle kiirehtinyt minkä käpälistä pääsi uhattuun kaupunkiin ilmoittamaan sen kuvernöörille lähestyvästä vaarasta. Täten varoitettuna tiesi uljas kuvernööri mitä paikalla oli tehtävä. Hän marssitti sotilasjoukon vastaan sille tielle, josta sissien täytyi tulla, kaadatti isoja puita ja rakennutti niistä vahvan murroksen. Sen taakse asettuivat sotamiehet tykkeineen ja musketteineen, ja tullessaan sissit odottamatta tapaisivatkin kaupungin etupuolelta hyvin varjelluksi.
Kun Morgan kaukaa huomasi murroksen, arvasi hän espanjalaisten saaneen vihiä hänen aikeestaan ja komensi miehensä pysähtymään. Hän oli aina välttänyt kaikkea tarpeetonta ponnistusta; ja sen sijaan että olisi jäänyt kahakoimaan murroksessa väijyväin vastustajain kanssa, käski hän joukkonsa poiketa tieltä ja kiertämään vaaranpaikan. Sen takana oli laaja aukea, jolla jälleen yhdyttäisiin hyökkäämään suojattoman kaupungin kimppuun. Mutta suureksi hämmästyksekseen he kohtasivatkin kentällä melkoisen vihollisen ratsastajaparven.
Sissit eivät koskaan olleet hevosmiehiä, eivät rauhan aikana eivätkä sodassa mutta heidän uljuutensa oli lannistumaton. Nelituntisen hurjan taistelun jälkeen he voittivat ja hajoittivat sekä ratsuväen että avuksi rientäneet jalkasoturit ja valtasivat kaupungin. Siellä he saivat suuren joukon vankeja, jotka he sulkivat kirkkoihin sekä lähettivät partioparvia ympärinsä maaseutua ottamaan kiinni pakolaisia. Sitten alkoi tavallinen hurja meno, kidutus, ryöstö ja mässäys. Vankien tarpeista ei ollenkaan välitetty, niin että niistä monet kuolivat nälkään; toisia he rääkkäsivät julmalla tavalla pakottaakseen heidät ilmaisemaan kätkönsä. Sissit olivat tulleet siinä mielessä että korjaisivat kaupungista kaiken millä oli vähintäkin arvoa. Sittenkin kun näytti siltä, että poloisilta kaupunkilaisilta oli riistetty kaikki, mitä heillä oli, pantiin heidän suoritettavakseen kaksi kovaa pakkoveroa: toinen sillä uhalla, että heidät joka henki raastettaisiin orjuuteen, ja toinen sen ikävyyden estämiseksi, että kaupunki poltettaisiin poroksi.
Kaksi viikkoa odottivat sissit näiden verojen kokoamista, sallien kaupunkilaisten lähteä maaseudulle tapaamaan paenneita tuttaviaan, joilla ehkä olisi jotakin aarteita tallessaan. Siihen aikaan ei ollut pankkeja niinkuin nykyjään, vaan kaikki säilyttivät rahansa ja kalleutensa omissa hoteissaan; ja kun vaara uhkasi vihollisen puolelta, riensivät ihmiset kuljettamaan niitä kätköön niin paljon kuin voivat kantaa muassaan.
Ennenkun aarteenetsijät palasivat, teki Morgan tärkeän keksinnön: muuan neekeri saatiin kiinni kuljettaessaan kirjeitä eräille kaupunkilaisille läheisen Santiagon kaupungin kuvernööriltä, joka varoitti heitä pitämästä liikaa kiirettä pakkoverojen suorittamisessa, sillä hän oli tulossa kaupungin avuksi vahvan sotilasjoukon kera. Kirjeet luettuaan Morgan huomasi viisaimmaksi muuttaa aikeitaan. Hän ilmoitti kaupunkilaisille, että pakkoverojen asemesta hän tyytyi viiteensataan nautaeläimeen, jotka kaupunkilaisten tuli teurastaa, suolata ja saattaa hänen laivoilleen. Sen nämä ilolla lupasivatkin tehdä, ja kerättyään kaiken saaliinsa sekä muonaa pitkiksi ajoiksi purjehtivat sissit viimein tiehensä.
Morgan suuntasi kulkunsa muutamalle pienelle saarelle perustaakseen sinne tarvevaraston ja jakaakseen saaliin miestensä kesken. Mutta jako ei käynyt aivan sissien mieleen. Morgan arvioi koko saaliin noin 250,000 markaksi, ja kun kaikki olivat saaneet osansa, huomasivat monetkin, ettei se riittänyt edes heidän Jamaikassa tekemäinsä velkojen maksamiseen. Heistä tuntui saalis kovin vähäiseltä niin rikkaasta ja tähän asti koskemattomasta kaupungista, ja heissä heräsi epäilyksiä, että heidän johtajansa oli jaossa katsonut liian paljon omaa etuaan.
Toinenkin seikka synnytti tyytymättömyyttä tässä hurjassa joukossa. Miehet näyttävät olleen persoja ydinmehulle, ja kun Port-au-Princen poloiset asukkaat suolasivat laivoihin meneviä lihoja, sekautuivat sissit toimeen ja korjasivat haltuunsa ydinluita, joita keittivät ja nauttivat herkun ollessa tuoresta. Muuan ranskalainen oli siepannut erittäin mehevän luun ja pannut sen korjuun, josta eräs englantilainen löysi sen ja anasti itselleen.
Vanhoissa englantilaisissa lastenlauluissa syytetään Walesin asukkaita pahoin varastelemisesta ja eritoten ydinluiden himosta. Niinpä kerrotaan, kuinka muuan
Taffy oli Walesista ja aika suuri varas, huonomp' ei sille kelvannut kuin ydinluista paras.