Maracaibon kaupungin luo tultua Morgan huomasi sen vielä autioksi, mutta näki myöskin pelkäämänsä satimen viritetyksi, josta ei näyttänyt voivan päästä pakoon keinolla millään. Lähitienoon espanjalaisille sotavoimille oli lähetetty sana Maracaibon valloituksesta ja ryöstöstä, ja kolmisensataa espanjalaista sotalaivaa kellui järveä samannimiseen merenlahdelmaan yhdistävässä leveässä salmessa. Ja mikä vielä pahempi, se merilinnoitus salmen suussa, jonka sissit tullessaan olivat tavanneet aivan autiona, oli nyt vankasti miehitetty ja varustettu monilla isoilla tykeillä, niin että ainakin tämän kerran elämässään rosvot olivat joutua suunniltaan pelästyksestä. Heidän pienet laivansa eivät kestäisi ottelussa espanjalaisia sotalaivoja vastaan; ja eivätkä he missään tapauksessa hengissä pääsisi pujahtamaan satamaa vartioivan linnoituksen tykkien ohitse.
Mutta näin kaameassa tilanteessa heidän uljas päällikkönsä näytti, mikä hän oikein oli miehiään. Ryhtymättäkään kerjäämään armoa espanjalaisilta hän lähetti heidän amiraalilleen kirjeen, jossa uhkasi polttaa poroksi jok'ainoan talon Maracaibossa, jollei saisi laivoilleen vapaata pääsyä merelle. Tähän julkeaan vaatimukseen amiraali vastasi pitemmällä kirjeellä, jossa ilmoitti Morganille rupeavansa pommittamaan tämän laivoja, jos hän yrittäisi lähteä järveltä, ja tarpeen tullessa seurata niitä avoimelle merelle, niin ettei niistä lastuakaan jäisi jäljelle. Mutta suuressa sydämenhyvyydessään hän lupasi kumminkin sisseille vapaan pääsyn, jos nämä luovuttaisivat hallustaan kaiken saaliinsa, vankinsa ja orjansa. Jos he kieltäytyivät suostumasta tähän ehtoon, laskisi hän salmeen veneitä, jotka olisivat täynnä sotamiehiä, ja antaisi jok'ainoan sissin sortua miekanterään.
Vastaanotettuaan tämän kirjeen kutsui Morgan miehensä kokoon kaupungin torille, luki heille espanjalaisten uhkavaatimuksen ja kysyi, mitä he mielivät tehdä. Kuullessaan, että heidän oli pakko luopua saaliistaan, vannoivat hurjimukset yksimielisesti tahtovansa ennen joutua joka mies perikatoon kuin menetellä noin miehuuttomasti. Siispä päätettiin raivata tie ulos satimesta tahi jäädä paikoilleen elävänä tai kuolleena.
XIX luku.
MORGAN TIUKALLA. — HÄNEN LOPULLINEN MAHTINSA JA KUNNIANSA.
Tänä tuimana hetkenä esiytyi oikean neuvon antaja. Se oli muuan kekseliäs sissi, joka ehdotti Morganille, että laadittaisiin polttolaiva eräästä pienenpuoleisesta, järven eteläpäässä anastetusta aluksesta. Mutta espanjalaisten epäluulojen välttämiseksi olisi se taklattava tavalliseksi sissilaivaksi, jotta vihollinen ilolla päästäisi sen lähelle itseään saadakseen iskeä sen kimppuun.
Morgan oli ylen ihastunut etevästä tuumasta, ja polttolaiva varustettiin aika joutua kuntoon. Kaupungista kerättiin kaikki pihka, terva ja tulikivi mitä löydettiin, vietiin alukseen ja sullottiin yhteen muiden helposti palavain aineiden kanssa. Kannelle asetettiin pystyyn puupölkkyjä, joilla oli hatut ja kauhtanat päällä kuin miehillä ainakin sekä tapparat ja tuliaseet kupeella. Kylkiin puhkaistiin ampumareikiä ja niistä työnnettiin uhkaamaan toisia mustaksi siveltyjä pölkkyjä mukamas kanuuniksi. Siten tuosta rauhallisesta kauppapurresta, joka nyt oli tulenarka kuin kuiva kuusenkäpy, saatiin jotenkin pelättävältä näyttävä merirosvoalus. Muukin laivasto pantiin kuntoon, aarteet ja vangit tungettiin niihin ja koko laivue lähti hitaasti painumaan espanjalaisia kohden, polttolaiva etunenässä.
Nähdessään mokoman mitättömän laivaston lähenevän päätti espanjalainen amiraali upottaa sen pohjaan; ja kun johtava alus näytti pyrkivän suoraan hänen päällikkölaivaansa päin ikäänkuin iskeäkseen siihen kiinni, antoi hän ampumatta sen lähetä. Harvat polttolaivan kannella olevat sissit iskivät joutuisasti entrauskeksinsä kiinni amiraalilaivaan, sytyttivät polttoaineet palamaan sekä hyppäsivät sitten mereen uiden henkensä edestä lähintä omaa laivaansa kohti, ennenkun espanjalaiset pääsivät edes käsitykseen mitä oli tekeillä. Polttolaiva oli kohta ilmitulessa, liekit nieleskelivät isoa laivaa, ja tämän miehillä oli työ ennättää uimasille, ennenkun se vajosi.
Erään lähelläolevan espanjalaisen laivan päällikkö säikähti niin tuosta odottamattomasta tuhosta, että käänsi laivansa karille, ja senkin miehet pyrkivät uiden maihin minkä kerkesivät. Kolmannen laivan kimppuun kävivät sissit urhoollisesti ja valtasivat sen tuota pikaa; ja kun se oli paljon isompi ja parempi kuin hänen oma laivansa, nousi Morgan siihen. Tätä menoa jatkui, ja pian oli tilanne aivan muuttunut. Espanjalaisilla ei ollut enää yhtään alusta hallussaan, ja Morgan komensi uljasta laivastoa ja voitonriemusta hullaantunutta miehistöä.
Voitto on yhtä tärkeä asia sisseille kuin mille muille ahdingossa olleille ihmisille tahansa, mutta harvatpa lienevät pilanneet voittonsa ihanuutta niin kurjalla ahneudella kuin Morgan ja hänen miehensä. Päiväkaudet he etsivät saalista valtaamistaan ja upottamistaan espanjalaisista aluksista. Jälkimmäiset olivat kyllä uponneet, mutta jotenkin matalassa salmessa niiden korkeat peräkeulat kohosivat vesirajan yläpuolelle, ja niissä juuri säilytettiin laivain rahavarat ja tärkeimmät tavarat ynnä upseerien kalleudet. Tässä työssä aherrettiin hiki hatussa, vaikkei vielä ollut edes tietoa, miten päästä linnoituksen ohi ja saada saalis korjuun.