Länsi-Intian merisissejä

by Frank R. Stockton

Nämä hunajakakut eivät kuitenkaan houkutelleet rannikkoveljeksiä; toimintahaluisen seikkailijan ja rauhassa maleksivan maanviljelijän välillä on suuri ero. Monet heistä, huomaten mahdottomaksi lähteä partioretkille laivain saannin vaikeuden takia, palasivat ammatin alkuperäiseen haaraan ja rupesivat lihankuivaajiksi ja -kaupustelijoiksi; toisten taas kerrotaan mieluummin vetäytyneen villien intiaanien pariin elämään heidän mistään riippumatonta luonnonelämäänsä kuin antautuivat kunniallista elinkeinoa harjoittamaan.

Myöskin Ranskan hallitusmiehet olivat hyvin toimeliaita hillitsemään maanmiestensä bukanieritointa; ja tästä lähtien voi sanoa, että rannikkoveljesten järjestö, jonka päämääränä oli Espanjan kaupan ja siirtomaiden kuristaminen, itse teossa lakkasi olemasta. Mutta tästä ei kuitenkaan saa olettaa, että bukanieritoimen herpautuessa merisissiammatti olisi sellaisenaan kuollut. Kun me tervaamme ampiaispesän, niin hävitämme sen kautta kiukkuisen ja säälittömän yhdyskunnan, mutta ampiaisia emme sillä tapa, vaan hajoitamme sen yksilöt laajalle entistä kiukkuisempina.

Samalla tapaa kävi niiden bukanierien, jotka eivät tahtoneet luopua sissielämästään. Ajettuina tiehensä Jamaikasta, San Domingosta, jopa kuuluisasta tyyssijastaan Tortugastakin, he löysivät turvapaikan ainoastaan Uudesta Providencesta Bahama-saaristosta, ja sielläkään eivät he saaneet viipyä kauan. Sitten he hajautuivat kaiken maailman vesille. He eivät enää olleet bukanierejä, s.o. minkään järjestön jäseniä, eivätkä he enää myöskään pitäneet yksinomaisena päämääränään sodankäyntiä Espanjaa vastaan, vaan he kävivät sotaa yhtä tuimasti kaikkia kansallisuuksia vastaan. Englannin ja Ranskan kauppahaahdet, jotka ennen olivat olleet turvassa heiltä, olivat nyt mieluisia saaliita näille uusille merisisseille, joita eivät johtaneet mitkään erityiset ystävyyden- eikä vihamielisyydentunteet. Järjestäytymisensä kadottaneina he herpautuivat pelkurimaisiksi eivätkä enää käyneet linnoitettujen kaupunkien eivätkä jykeiden sotalaivain kimppuun. He tyytyivät ahdistamaan rauhallisia kauppa-aluksia, ryöstäen ne puti puhtaiksi ja sitten irvisuin upottaen ne miehineen päivineen meren syvyyteen.

Kuten jo mainittu, harjoitettiin tätä uudenaikuista sissitointa kaikilla maailman merillä. Mutta tottuneina vanhastaan saamaan hedelmällistä saalista uuden maailman rannikoilta pysyttelivät he ainakin aluksi mielihalusta juuri niillä vesillä, ja esityksessämme tyydymmekin seuraamaan heidän toimintaansa siellä. Mutta heidän toimintapiirinsä laajeni suunnattomasti entisestään. Heidän apajansa eivät enää sijainneet yksinomaan Länsi-Intian luonnonsiunaamilla seuduilla, missä jo oltiin katkerasta kokemuksesta viisastuttu ja ryhdytty ponteviin toimenpiteisiin heidän varaltaan.

Nykyisten Yhdysvaltain etelä- ja itärannikko oli tuttu jo vanhoillekin bukaniereille, joiden sanotaan ensimmäisinä laskeneen jalkansa Pohjois- ja Etelä-Karolinan rannoille, kauan ennen kun niihin maataviljeleviä siirtolaisia oli asettunut ja kun intiaani- ja puhveliparvet olivat maisemain ainoina elähyttäjinä. Nämä varhaisemmat bukanierit käyttivät usein niiden lahdelmia ja luonnonsatamia turvapaikkoinaan, joihin voivat ankkuroida jakaakseen saaliin keskenään, hankkiakseen lihaa ja raitista vettä ja joissa voivat levätä mitään häiriöitä pelkäämättä. Ja luonnollista oli, että kun espanjalaisia vihaavasta bukanieristä tuli ajan vaatimuksesta riippumaton sissi, joka ei pelännyt eikä totellut minkään kansakunnan lippua, niin hän entistä mieluummin ja turvallisemmin koteutui Karolinan rauhallisille rannoille.

Kun tämä maanääri tuli asutuksi ja sen pääpaikka Charles Town, nykyinen Charleston, kasvoi tärkeäksi kauppakaupungiksi, tarjoutui sisseille siellä paljon enemmän elämännautintoja kuin ennen pelkkäin intiaanien siellä samoillessa. He kävivät ahkeraan pienissä rannikko- siirtoloissa ja purjehtivat rohkeasti itse Charlestoninkin satamaan. Mutta toisin kuin ennen Porto Bellon ja Maracaibon onnettomat asukkaat, eivät Amerikan siirtolaiset lainkaan säikähtäneet nähdessään merisissilaivan saapuvan satamaansa, sillä he tiesivät sen saapuvan rauhallisena kaupankävijänä eikä ryöstönhaluisena vihollisena.

Varhaisempain englantilaisten siirtolaisten vaurastumista esti suuresti emämaan heitä kohtaan harjoittama nylkyripolitiikka. Heidän ei ollut sallittu tuottaa tarpeitaan mistään muualta kuin Englannin satamista, ja tuotteensa heidän oli samaten myytävä yksinomaan Englannin kauppiaille — siis aivan samanlainen menettely, jota pahoin moitittu Espanjakin harjoitti omia siirtomaitaan kohtaan. Kaikesta, mitä he ostivat, täytyi heidän maksaa oikein nylkyrihinnat, ja omia tavaroitaan ei heillä ollut lupa kuljettaa niille markkinoille, missä olisivat saaneet niistä parhaan maksun.

Siksipä olikin sissilaivan ilmestyminen Charlestonin satamaan hyvin tervetullut näky. Sellainen oli yleensä täynnä ryöstötavaraa, jota kapteeni voi myydä säällisiin hintoihin, ja miehillä oli taskuissa runsaasti Espanjan kultaa, jota he eivät kitsastelleet vaihtaa väkijuomiin ja muihin merikarhulle tarpeellisiin tavaroihin, joiden hintoja kaupungin kauppiaat voivat huoleti koroittaa mieltänsä myöten. Tämä ystävällinen kaupankäynti sissien ja Karolinan siirtolaisten välillä paisui niin tuntuvaksi, että yhteen aikaan siellä tunnettiin vain yksinomaan Espanjan kultakolikolta, joita sissit olivat laskeneet liikkeeseen.

Mutta sissi oli harvoin siksi hienotunteinen, että ymmärsi jättää ystävänsä rauhaan, kun asiat oli toimitettu; ja useinpa sattui, että he, tyytymättä ryöstämään sellaisia laivoja, joita heidän kauppatuttavansa Charlestonissa olivat tottuneet pitämään muukalaisina, purjehtivatkin julkeasti rannikkoa pitkin etsien saalista laivan lipusta välittämättä. Ja kun sissilaiva, jonka kapteeni ja suurin osa miehistöäkin oli englantilaisia, tapasivat Englannin lippua kantavan ison kauppalaivan, oli sellainen sille aivan yhtä makea pala kuin jos se olisi ollut espanjalainen, ranskalainen tai hollantilainen; ja jos miehistö oli kyllin häpeämätön yrittääkseen vastarintaa, sai se seurata laivansa mukana merenpohjaan.

Vihdoin kävivät sissit niin uskaliaiksi yrityksissään, että Englannin hallitus ei ryhtynyt ankariin toimenpiteisiin ainoastaan nujertaakseen sissitoimen, vaan rangaistakseen kaikkia siirtolaisia, jotka rohkenivat käydä kauppaa sen harjoittajani kanssa. Näille asetuksille sissit nauraa hohottivat ja siirtolaiset myhäilivät, ja Charlestonissa oli paljon kelpo väkeä, joka uskalsi viittailla, että jos kuningas tahtoi heitä auttamaan häntä sissien nujertamisessa, niin pitäisi hänen näyttää heille ensin keino, miten saada hyviä tavaroita kohtuuhintoihin. Niinpä jatkoivat sissit kauppalaivojen ahdistelua missä vain tilaisuutta oli, ja Karolinan asukkaat odottivat edelleen kärsimättöminä markkinapäiviä, jotka aina seurasivat sissilaivan saapuessa rantaan. Mutta tätä asiaintilaa ei kuitenkaan voinut kauan jatkua, ja aika tuli, jolloin Charlestonin asukkaat muuttivat mieltään. Siirtolaiset alkoivat kasvattaa riisiä ja tupakkaa suurissa määrin ja niistä kertyi niin runsaita satoja, että siirtolain varallisuus rupesi tuntuvasti vaurastumaan. Mutta myöskin sissit tunsivat suurta mielenkiintoa riisi- ja tupakkalasteihin, ja kun he olivat siepanneet kiinni neljä tai viisi näillä tavaroilla kuormattua Charlestonin laivaa, niin keksivät tuon kaupungin asukkaat aivan äkkiä hallituksen ankarain toimenpiteiden järjellisyyden. Sissi oli tästä lähin heidän silmissään aivan sietämätön ilkiö, joka ei tyytynyt varastamaan ainoastaan kaikkien maiden tuotteita ja myymään niitä heille saaliisiin hintoihin, vaan joka julkesi varastaa juuri heidän tavaroitaan, heidän kelpo tupakka- ja riisilastejaan, joiden oli määrä mennä Englantiin.