Kidd ei tietystikään ollut niin houkkamainen, että olisi kiirehtinyt NewYorkiin Quedagh Merchantilla ja siten vienyt mukanaan yhden tärkeimmistä todistuskappaleista itseään vastaan; ei, vaan hän osti pienen purren, johon sovitti puhtaan rahan ja kaikkein kallisarvoisimman saaliin ja jätti ison laivansa lopputavaroineen Länsi-Intiaan erään veijaritoverin hoteisiin, läheten pikku purrella varovaisesti Uuden Jerseyn rantoja. Haluten hartaasti saada etukäteen tietää, minkälainen vastaanotto häntä odotti, poikkesi hän Delaware-lahteen tultuaan muutamaan pikku satamaan ottamaan lisää ruokavaroja; siellä hän kuuli, että hänellä oli sangen vähän toivoa päästä perhettään katsomaan ja saada esimiestensä taholta sellainen vastaanotto kuin onnekkaalta matkalta kotia-palaava ansiokas merimies voi odottaa. Pienessä kyläpahasessa tunsivat moniaat hänet, ja kohta levisi NewYorkiin sanoma, että tuo hirtehisen merirosvo Kidd luimisteli jossakin lähirannikolla. Tykkivene lähetettiin silloin heti häntä ottamaan kiinni, ja huomaten mahdottomaksi enää piileksiä NewYorkin läheisyydessä, sittenkun hänet oli keksitty, purjehti Kidd pohjoiseen päin ja laski Long Islandin salmeen pääkaupungin edustalla.
Sinne tultuaan varoi tuo viisas veijari kumminkin käymästä loukkuun ja rupesi näyttelemään paimenkoiran osaa, joka muka vahingossa oli tappanut vartioimiaan lampaita. Joka tavalla hän koetti vakuuttaa viattomuuttaan ja hämmentää kaikkia hänelle tukalia todistuksia. Hän kirjoitti Sir George Bellomontille, että hän olisi kiiruhtanut tämän luo tekemään tiliä toimestaan ja tuomaan tälle voitto-osuutensa, jollei olisi kotivesille tultuaan saanut kuulla, että hänestä kierteli kaikenlaisia ilkeämielisiä ja kunniallekäypiä huhuja.
Tällä väliajalla, jolloin odotteleva sissikapteeni ei tietänyt mitä oikein tehdä ja mihin ryhtyä, luulevat ne, jotka uskovat Kiddin haudattuun aarteeseen, hänen kätkeneen kalleimman saaliinsa eri paikkoihin, jotta eivät ne ainakaan joutuisi nuuskijain käsiin, jos hänet vangittaisiin. Muuan sen ajan hurjia juttuja on, että eräs sotalaiva oli ajanut kapteeni Kiddin purtta edellään Hudson-virtaa ylöspäin ja että sissit, huomatessaan etteivät vesitse pääsisi pakoon, olivat upottaneet purtensa ja paenneet rannalle laahaten mukanaan niin paljon kultaa, hopeaa ja kalliita kiviä kuin olivat saattaneet kantaa sekä haudanneet ne jonnekin Dunderberghin juurelle. Hyvä osa vuoren kalliopintaa on myöhemmin louhittu murskaksi etsittäessä kätkettyä aarretta, mutta mitään löytämättä. Tosiasia on kumminkin, ettei tulimmaisessa tuskassa tietoja odotteleva Kidd, hievahtanut mihinkään Long Islandin kupeelta. Hän pelkäsi saapua New Yorkiin, vaikka olikin ahkerassa yhteydessä kaupungin kanssa ja sai perheensäkin laivaansa.
Mutta tähän aikaan sattui todellakin tapaus, joka antoi aihetta kaikkiin Kidd-taruihin. Pelätessään joka hetki viranomaisten iskevän kiinni häneen ja hänen alukseensa, tuntui kapteenista arveluttavalta pitää niin kallisarvoista lastia luonaan, jonka vuoksi hän nousi maihin Gardinerin saarelle Long Islandin rannikolla ja hankki saaren omistajalta luvan haudata joukon liiketavaroita talteen tämän alueelle. Se oli vallan suoraa menettelyä. Hra Gardiner tiesi aarteesta, ja kun Kidd myöhemmin todistettiin syypääksi merirosvouteen, kaivettiin kaikki kätketyt tavarat maasta ja luovutettiin hallitukselle. Tämä näyttää olevan ainoa tapaus, jolloin Kidd todella hautasi jotakin rannikolle, ja siitä ovat kaikki nuo kolmattasataa vuotta kummitelleet aarteenkätkemisjutut saaneet alkunsa.
Kiddin pursi viipyi moniaita viikkoja Long Islandin salmessa; sitten hän sai rohkeutta ja lähti Bostoniin tapaamaan eräitä siellä asuvia vaikutusvaltaisia henkilöitä. Hän sai vapaasti liikkua kaupungilla viikon päivät, ja sitten vasta hänet vangittiin.
Kiddin loppuvaiheet on pian kerrottu. Hänet lähetettiin raudoissa Englantiin oikeuden eteen ja siellä hänet tuomittiin kuolemaan, ei ainoastaan merirosvouden harjoittamisesta, vaan myöskin tykkiniekka William Mooren murhasta. Hänet teloitettiin ja hänen päätön ruumiinsa ripustettiin kahleissa Thames-virran rantapenkereelle, jossa se heilui vuosikausia peloitukseksi ja varoitukseksi kaikille ilkeämielisille merenkulkijoille.
Kiddin oikeusjutun ja teloittamisen aikaan syntyi arkkiveisu, jota laulettiin laajalti Englannissa ja Amerikassa. Se oli hyvin pitkä, sisältäen alun kolmattakymmentä säettä. Suomennamme niistä tähän eräitä.
Robert Kidd minä olin, mun seilatessain, mun seilatessain,
Robert Kidd minä olin, mun seilatessain,
Robert Kidd minä olin,
Lain Jumalan polin
Ja hurjasti elin, mun seilatessain.
Hyvät neuvot mä sain, mun seilatessain, mun seilatessain,
Hyvät neuvot mä sain, mun seilatessain,
Hyvät neuvot mä sain,
Mun taatoltain:
Elä ihmisiks' ain, mun seilatessain.
Ne neuvot ne jäi, mun seilatessain, mun seilatessain,
Ne neuvot ne jäi, mun seilatessain
Ne neuvot ne jäi,
Ja mä kuljin vain näin
Aina hornahan päin, mun seilatessain.