Tellervo ei näet joutunut Kallen ja Tiltan tyköä minnekään muuttamaan, sillä hän kuoli tänä vuonna kevätkesällä. Vanha Tilta taisi silloin monista tönimisistään huolimatta itkeä jonkun kyyneleenkin; hänellä oli itselläänkin ollut lapsia ja hän oli sentään vanhoilla päivillään hoitanut Tellervoa taitamattomasta alkaen. Eihän se lapsen vika ollut, että oli saanut hajallisen luonnon. — Kunnan esimies ei oikein tiennyt surrako vai iloita tästä tapauksesta. Kunta oli sentään jo kymmenisen vuotta sen edestä maksanut — mutta toisaalta oli epätietoista, olisiko siitä kunnon ihmistä tullut. Ämmien kanta oli selvä: kyllä se aina parempi on, kun lapsena pääsee Isän kotiin. — Ja se oli niin kaunis ruumiinakin, että —
Tellervon kuoleman aihe, kuten koko Tellervokin, unohdettiin pian. Viimeksi taisi hänestä olla vakavampaa puhetta silloin, kun Tilta riiteli kunnan herrojen kanssa vuotuisen hoitomaksun osittamisesta sille vuoden osalle, minkä tyttö oli elänyt. Siinä oli näetsen siinä loppuaikoina ollut yhtä ja toista ylimääräistä kustannusta — ja musti häntä ruvetkoon kuntaa hyödyttämään.
Mutta Tellervon kuoleman ulkonainen aihe sisältää kumminkin sinänsä varsin liikuttavan pikku kertomuksen.
* * * * *
Kuten sanottu, oli Tellervolla terhakalla vallan erinomaiset opinlahjat. Kun aapinen oli tuotu, pani Tilta silmälasit omaan päähänsä, otti kirjan omaan käteensä ja ryhtyi muutamin ennakkovaroituksin ja uhkauksin opetuksen työhön. Opiskelu edistyi niin, että jo toisena päivänä Tellervo tokaisi:
— Olkaa vai — ärrä se on eikä mikään ännä.
Näitä pikku kinoja tuli yhä useammin, kunnes Tilta hermostui ja jätti koko opetuksen sille palkalle. Tellervo tankkaili itsekseen ja häntä auttoi kesävieraan insinöörin piika, joka iltaisin kävi mökissä kultaansa tapaamassa. Tämä opetus oli erittäin iloluontoista, niin että Tilta joskus ärähti:
— Oliko sekin kirjassa? Kyllä minä teidät opetan.
Mutta Tellervo oppi lukemaan, vieläpä kirjoittamaankin, sillä aapisessa oli myös kirjoituskirjaimet ja Linda näytteli, kuinka niitä tehdään. Linda oli iloinen ja kaunis tyttö, hän lahjoitti Tellervolle vanhat ruskeat kenkänsä ja eräänlaisen kaulavaatteen, jota vanha Tilta sanoi "kroosiksi". Sitä vauhtia se Tellervon ihmeellinen taito sitten kehittyi. Hän loisti kinkereillä ja luki häthätää ummet ja lammet, kaikki mitä käsiinsä sai. Katkismuksen kinkeriläksyn hän jo parin kuukauden päästä lopotti alusta loppuun, vaikka kirja oli hyllyllä.
Muuan ihmeellinen yritys oli seurauksena tästä tavattomasta hyväpäisyydestä. Kunnan hoidokkeja ei tavallisesti pantu kansakouluun, sillä niistä ei makseta niin paljoa, että kenenkään kannattaisi niitä sinne evästää ja vaatettaa. Mutta kun Tellervo nyt oli niin erinomainen lukija, niin alkoivat mahtavat emännätkin toimitella, että sen pitäisi päästä kouluun. Tilta sanoi, ettei semmoinen kohotommi siellä tule toimeen ja ettei tarvitse sitten häntä morkata, jos se siellä tekee takaropeet. Mutta eräänä aamuna Tellervo sitten kumminkin vaelsi kylän kouluun kammattuna ja erittäin vähäisten mahdollisuuksiensa mukaan sievisteltynä.