Niinkuin Tilta oli sen ennakolta sanonut — eihän se siellä tullut toimeen. Tellervon kävi melkein niinkuin sen Petterin, josta kirjailija Kyösti Vilkuna kertoo "Leipä"-nimisessä novellissaan. Hän oli kyllä hyväoppinen ja raikasääninen — monen nahjuksen rinnalla vallan verraton — mutta tuon ikuisen hajallisuutensa vuoksi kaikkeen koulujärjestykseen taipumaton. Väliajoilla taas teki toisten lasten pilkka hänen olonsa mahdottomaksi. Ja niin tapahtui, että Tellervo eräänä aamuna sumein silmin katseli kotipihastaan toisten kouluunmenoa. Häntä ei sinne enää päästetty, vaikka hänen kovin teki mielensä, sittenkin. Tilta huusi sisältä: "Tuleks' sieltä pirttiin — vai vielä heitä töllistelet. Joko on karvat selinneet kurkustas?" (Toiset olivat koulussa salaa tunkeneet koirankarvoja Tellervon maitopulloon.)
Tellervo tepasteli sitten taas talvikauden entiseen tapaansa Kallen ja Tiltan mökillä; tuo surullinen vaihe unohtui vähitellen. Opettaja oli sanonut, että Tellervo saa pitää koulun kirjat kevääseen asti, ja siinä oli Tellervolle iloinen korvaus. Vanha Tilta piti ulospäin kovasti Tellervon puolta tuossa koulurettelössä ja hänellä olikin täysi aihe siihen, mitä hän keväällä sanoi:
— Minä luulen, ettei niistä mukuloista yksikään osaa kirjojansa niin hyvin kuin meidän tytär.
Mutta Tellervon elämä oli määrätty pieneksi leppeäksi murhenäytelmäksi, ja sen viimeinen näytös tapahtui sitten juuri samana kevännä. Koulujen päätyttyä oli määrä pitää kirkolla suuret kansakoululasten juhlat ja sinne oli tuleva kaikkenansa noin kuusisataa mukulaa. Opettaja puhui siitä poiketessaan kerran keväällä huviksensa Tellervoakin katsomaan ja rupesi, onneton, vielä esittelemään, että Tellervokin tulisi mukaan. Tilta kyllä sanoi tuikeasti, että vasta hän sieltä pääsi niitten iileskottien kynsistä, mutta opettaja vain toimitti, että kyllä hän pitää silmällä, ettei mitään tepposia tapahdu.
Näin oli kipinä heitetty ja pitkällinen kytevä tuli sytytetty. Ei ollut tästä alkaen sitä päivää, ettei Tellervoa olisi tiuskattu pitämään suutansa kiinni, kun hän höpötti sitä kirkolle menoaan. Jonkun kerran hän ehti jo saada tukkaansakin. Hänelle yritettiin uskotella, ettei koko juhlasta tulekaan mitään, mutta Tellervo puolestaan onki tietoonsa millä hetkellä lähtö koululta laivarantaan oli tapahtuva. Hetken lähestyessä kävivät kohtaukset yhä kiivaammiksi ja kaikki Tiltan asiallisetkin vastaväitteet kumottiin erittäin nasevasti. Ei auttanut muu kuin tavallista tiukemmin tiuskata "suu kiinni", jolloin puhe lakkasi mutta poru alkoi.
Niinpä siis sillä hetkellä, jolloin lapsijono menee asumuksen ohi laivalle päin, Tellervo seisoo nurkassa niiskuttaen. Tilta on pihalla ja opettaja huutaa:
— No missä Tellervo on? Laittakaa nyt pian se kuntoon, kyllä se vielä ehtii.
Silloin Tilta epätoivoissaan palaa pirttiin ja tiuskaa:
— No tule tänne nyt, minä suin tukkasi.
Siitä alkoi nopea varustelu, josta ei puuttunut vastuksia, mutta joka kumminkin edistyi niin, että puolen tunnin päästä oli matkavalmiina "vallan kovasti nätti" tyttölapsen kuvatus: jalassa insinöörin Lindan ruskeat kengät, kaulassa hänen "kroosinsa" ja päässä joku vanha olkihattu. Näillä koristeilla piti peitettämän muun vaateparren suurta puutteellisuutta. Tiltakin jo naurahti, kun hän sai tämän teoksen valmiiksi.