Minä menin ulos maaliskuun ilmaan kävelemään ja mietiskelemään. Mieltäni hivelivät sellaiset hiljaiset kuvitelmat, että minä ehkä sittenkin saan ratkaisevasti vaikutettua Selma Kujala-nimisen lapsen elämään. Antaa sen nyt vain olla täällä, aina siihen jotain tarttuu. Näin edessäni ne kaksi eri suuntaa, joita Selman elon tie voisi noudattaa. Toisen määräisi höpsäkän nuuskaa pitävän äidin perintö, toisen meillä saatu kasvatus. Olisi suuri elämänsaalis, kun saisi nähdä tuommoisen onnettoman täysikasvuisena kunnon ihmisenä, pitää puheen hänen häissään, vaikuttaa voimakkaasti läsnäolijoihin… Tuommoisia niitä vaeltaa kansan keskuudessa ilman muuta opastusta kuin minkä maantie antaa, ja heidän vaiheittensa yhteissummasta riippuu paljon koko kansan kohtalo. Juuri heidän suhteensa pitäisi varttuneempien kansalaisten ymmärtää etsikkonsa aika, tarttua heihin tarmolla, niinkuin yhteiseen vaaraan.
Voimakas ja myötäinen yhteiskuntatunteen aalto kulki läpi tajuntani. Selma unohtui, minä aavistelin tämän kansan ja koko ihmiskunnan tulevaisuuden suuntaa — kehityskaudesta toiseen yhä vahvistuen, kunnes tämän olemisen nyt sietämättömältä tuntuva problemi itsestään ratkeaa. Ensimäisen kevätpäivän liian voimakas vastavaikutus talven turruttamassa ajatustoiminnassa…
Sitä kumminkin jatkui uneen asti. Ehtoolla lapset väsähtivät varhain ja meille jäi pitemmälti sellaista oivallista iltarauhaa, joka ikäänkuin etäältä muistutteli tämänkin perheen pienoisrunollisia alkuaikoja… Siinä puheltiin leppeästi, Selmankin kanssa. Tyttö sai hymyillä, kun hän tallukkaineen ja esiliinoineen asteli ikuista asteluaan hellan ja pesupöydän vaiheilla. Keksittiin joku pikku toimi, jonka hän äskettäin oli suorittanut vallan näppärästi; siitä päästiin yllyttävän kehuskelun alkuun. Kuinka hyvä hänen olisikaan täällä olla, kun hän vain yrittäisi olla hiukan tarkempi ja jättäisi tuon ilkeän nurkkamutinansa. Puheista tuli toisia puheita; mainittiin joitakin uusia vaatekappaleita, joita Selmalle tulisi hankittavaksi. Isäntä ja emäntä niistä keskustelivat kilpaillen ehdotusten järkevyydessä ja käytännöllisyydessä. Tämän lempeän huollon esine Selma vain oli ja teki ikuista askarettaan.
— Mennään nukkumaan mekin, että Selmakin pääsee levolle.
Sitä hyvää kesti vielä huomispäivänkin. Illalla kuului kyökistä lasten iloista pakinaa, minä vietin takkajuhlaa pirtin pesän edessä. Poika tulee kädessään lappu, jonka ojentaa minulle. Siinä lukee: "K.K.H.F.E.S. Pyytäisin Teitä olemaan niin hyvä ja antamaan minulle kotelon ja paperia ja postimerkin, että saisin kirjoittaa siskolleni". Kyökissä oltiin hyvin hiljaa ja odotettiin tämän lähetyksen seurauksia. Nousin ja menin sinne. Tapasin hymyyn jännittyneen seuran mitä parhaassa sovussa. Toimitin pyydetyt tarpeet, mutta Saaran silmissä oli vieläkin jonkin asian kiilua. — Se tahtoisi, että sinä kirjoittaisit sen osoitteen koneella.
Sain aiheen kehuskella Selman käsialaa ja virheetöntä kirjoitusta.
Kysyin tuon siskon osoitetta, ja vaikka kaikki olivat ihan hiljaa
Selman sitä sanoessa, piti minun kumminkin kysyä sitä toistamiseen.
Kuulin kyllä joka sanan ensi kerrallakin, mutta en voinut vastustaa
tuon omituisen yninän tenhovoimaa.
* * * * *
Selma oli tällöin ollut meillä jo kolmisen viikkoa. Hänen kelkkansa, joka oli laudoista kyhätty samaan tapaan kuin lasten päreiset leikkikelkat, riippui jossain korkealla halkovajassa, niinkuin Henrik Hyyryläisen kauppapoikain kerjuupussit ennen maailmassa. Sieltä se joutui vielä samoilla lumilla matkaansa jatkamaankin.
* * * * *
Niinkuin vanhat kunnioitetut perherouvat ja muut vanhat piikain kasvattajat viritimme mekin Selmalle kasvatuksellisia ansoja. Hiljaa kenenkään tietämättä tein minä K.K.H. itse alun panemalla markan pirtin muurin otsikolle. Vakuuttelin itselleni, että tällainen teko riippuu paljon siitä, kuka sen tekee ja kuinka sen tuloksia käytetään. Markka sai olla siinä monta päivää, kunnes se lopulta siitä otettiin tosi tarpeeseen. Mutta sitä ennen oli toiseen ansaan jo tarttunut. Kyökin pöydän alla maton varjossa oli näet samallainen pyydys emännän virittämänä ja siitä oli syötti kadonnut. Minä, joka pidän kritiikkiä yhtenä ihmisyyden tärkeimmistä saavutuksista, en tosin hyväksynyt koetta, joka mielestäni ei ollut tarpeeksi suojattu sivuhäiriöiltä. Mutta tuloksen tarkistus oli sitä varmempi, sillä tytön rahapussiin oli samalla todettu ilmestyneen yhden markan. Sen tiesi jo koko perhekunta, johon paitsi ydinväkeä kuului Mummu ja nuori Samuli. Niin oli tehty sekin teko… Minä aloin taas hermostua. Voimakkaaseen tapaani huomautin, että semmoisen menettelyn kieltää laki, ja että noiden syöttien asettamisella voidaan sotia Jumalaa vastaan. Jos nimittäin tyttö on sattunut lukemaan Isämeidän.