— Soo, soo, sanoi siihen kysyjä, pystyvatsainen talonemäntä. — Mikä virka sillä teidän herralla on?
— Sillä on semmoinen pienempi puuteollisuusliike, vastasi tyttö sillä suopean vaatimattomalla tavalla, jolla oli kuullut rouvansakin vastaavan. Emäntä ei siitä vastauksesta tullut sen viisaammaksi, enempää kuin jästileivästäkään, jota tyttö kysyi ostaakseen. Mutta emäntä puhutti muuten tyttöä huviksensa.
— Mitäs se rouva palvelustytöllä tekee, kun ei lapsiakaan ole?
— Kun koti on sittenkin niin tyhjä, vastasi tyttö jälleen rouvansa sanoilla ja äänellä.
— Höh, pääsi emännältä, kyllä-mar se sillä iällä vielä täyttyä ehtii.
Ja kellä sen paremmat päivät on kuin lapsettomalla.
* * * * *
Mutta sepä koti ei täyttynyt; vuodet menivät, mutta lasta ei tullut. Ihanina kesäiltoina rouva istuskeli yksinään luonnon helmassa soittaen mandolinia ja laulaen värjyvällä äänellä tunteellisia lauluja. Hän kaihosi ja kaipasi elämäänsä luonnollista sisältöä, ja kun herra taas lauantai-iltana tuli, niin oli hän vallan pääsemättömissä rouvansa hyväilyjen ja suudelmien tähden. Lopulta rouva alkoi laskea suudelmien lukua ja pääsi jo ennen illallista naurettavan suureen summaan — ja monta, monta oli jo ennen kuin laskemaankaan rupesin, eikös ollutkin, kulta?
Herra vain koetti suojella ihka uutta olkihattuaan vierimästä rapakkoon.
Ei rouva muutenkaan jäänyt kädet ristissä odottamaan onneansa; hän kyllä haki apua sekä ylhäältä että alhaalta. Kaupungissa hän puhutteli lääkäriä ja maalla lyöttäytyi läheiseksi pyykkimuijan kanssa, jolla oli viisi lasta, toiset jo ansiokykyisiä. Muija lasketti semmoista leikkiä kuin häneltä sopi odottaa, mutta rouva sieti sen mielellään, sillä hän ihaili kovasti Iitaa hänen terveitten lastensa vuoksi. Kahvipannun ääressä tahtoi hän kumminkin Iitalle osoittaa teoreettisia tietojaan äitiyttä koskevissa asioissa.
— Juu, mutta niin sanotaan Stephenssinkin kirjassa "Nainen ja avioliitto", ja se on oikein luotettava teos.