Viljo tuli purolle ja kyykistyi myllynsä viereen. Siinä se yhä kiersi moniviikkoista kiertoaan. Se oli talvisten muistojen elävä välittäjä. Silloin oli vielä paljon lunta, kun Kustaa sen teki ja asetti paikoilleen. Kustaa on jo kauan ollut poissakin, ei kukaan tiedä missä. Isä sanoo, että kai se uitoilla on, semmoinen maailman mies; kuinka vaan lienevät Antilan Mantan asiat….
Viljo jää miettimään Kustaata ja Mantaa ja mitä asioita heillä oikein saattoi olla. Mylly yhä kiertää ja koettaa ikuisella tirinällään antaa mietteille tukea. Pojan tuijottava silmä huomaa, että myllyn vauhti on tavattomasta hidastunut niiltä ensi ajoilta; aika on kulunut, nytkin juuri se kuluu. Silmä kääntyy hiukan ja osuu vanhan pellon kulmaan, jossa ei ole tullut vielä tänä vuonna käytyä… Nyt hän muistaa, nuo ovat niitä viime vuotisia kukkia, keltaisia ja lehdettömiä. Tänä aamuna niitä siis siellä on, hän vie niitä kouluun. Toisilla on ollut sinivuokkoja, mutta näitä ei ole ollut kellään. Hän sanoo, että hän löysi ne ihan myllynsä tyköä, toimittaa kuinka hän meni myllyänsä katsomaan ja siitä yhtäkkiä huomasi, että Ollilan muorin riitamoision kulma oli näitä keltaisenaan. Varmaan opettajakin kysyy…
* * * * *
Juuri kun Viljo itsekseen mumisten poimi leskenlehtiä, kuului ylhäältä mökiltä äidin tiukka huuto: — Tuleks' sieltä, kastelet jalkas jo aamulla ja myöhästyt.
Viljo nousi — tosiaan oli päivä omituisen pitkällä. Se ihan kihelmöi myöhästymisen uhkaa. Kukat painuivat äkkiä vähäarvoisiksi, myllyn käynti tuntui lievästi ärsyttävän, kun hän sen ohi loikkasi kotiin päin. Monet maanpinnan kohdat koettivat siinä tehdä vaikutustaan juoksevan pojan aisteihin, mutta tämä tajusi ne kaikki vain myöhästymisen oireiksi. Tuli mieleen, että äiti epäili hänen olevan kipeän. Mimmoinen päivä tästä tuleekaan.
* * * * *
"— SWinne aamukylmään kyyristeleen", ropisee äiti. "Syö pian nyt, ettäs pääset lähteen."
Kiire on. Viljo ei ole vielä pessytkään. Kellon viisari on jo paljon yli tavallisen lähtöajan.
Saippuan lemu tuntuu syödessä. Valmis eväspussi on penkillä. Laina laulelee itsekseen ja kapuaa ottamaan akkunalta Viljon keltakukkia. Viisari yhä menee.
Laina jää parkumaan menetettyjä keltakukkia, mutta lakkaa pian. Polkua alas maantielle vilistävä Viljo herättää hänessä vilkasta mielenkiintoa.