* * * * *
Koulu seisoo korkeahkolla mäellä kylien välimailla. Moni lapsi näkee sen kotoa lähtiessään, mutta ehtii matkalla kadottaakin sen näkyvistään. Noilla monivaiheisilla teillä ja poluilla, talojen ja mökkien seinustoilla, kun pysähdytään odottamaan Lempiä tai Taavea. Ehditään puhua tavaton määrä asioita, väitellä kivenkovaan, kiivetä veräjäpylvään päähän ja hyppiä sieltä alas, ennenkuin vihdoin saavuskellaan koulun pihapiiriin, jossa vähitellen paisumistaan paisuu virkeä ja omituisen epäsointuinen aamumeteli.
Viljo oli juossut melkein koko matkansa; raikas aamuilma hohkaa vieläkin kurkussa ja levinneissä sieraimissa, kun hän pääsee pihaan. Hän ei ole myöhästynyt koulusta, mutta tästä koulupihan aamuhengestä hän on myöhästynyt; se on selvästi viimeisillään. Vanha Haapanen sahaa puita vajassa ja hänen ympärillään on pakina ja telmintä vilkkaimmillaan. Pitsi-Eliina on maantiellä portin kohdalla ja näkyy juuri pitävän tuttua vihaista moraansa, jota on niin hauska matkia. Hänen ympärillään on enemmän tyttöjä kuin poikia.
Pari tyttöä ehtii sentään hyökätä katsomaan Viljon kukkia.
— Höö noita, kyllä niitä meidän pajan seinällä kasvaa. Kutinnunnuja.
— Ei o' kun leskenlehtiä.
— Ei o' kun kutinnunnuja.
— Kysytääs' opettajalta.
Kello soi. Sen ääni jylisee yli kaiken ja julistaa jyrkästi päättyneeksi virkeän aamutuokion koulun pihalla. Pitsi-Eliina saa kiusaajiltaan ennenaikaisen rauhan, Haapasen sahan sihinä siirtyy äkisti siihen vieraaseen maailmaan, joka ei kuulu kouluun. Portaat kopisevat, neniä niistetään, annetaan viimeiset tölmäisyt kisatovereille ja sitten vaikenee. Pihamaalle jää sinne tänne tippuneita sinivuokon ja leskenlehden kukkia.
Kahdeksan suoraa jonoa seisoo jo käytävillä pulpettien ohessa. Raikas ihon lemu, köyhien vaatteitten tuoksu ja hieno peltimuurin käry sekaantuvat toisiinsa. Regulaattorin ylevä viisari kasvattaa kalliita minuuttejaan yli yhdeksän. Opettajan pöytä, johon ei kukaan kajoa, harmooni ja peräseinän vyöhykekartta odottavat. Neljäkymmentä kahdeksan kasvavaa ihmisenpäätä — toiset laihoja ja laimeita, toiset pyöreitä pölvästejä — ne odottavat. Nenät nuuskahtelevat lyhyitä ja kiivaita liinattomia "sisäniistoja", askelta muutetaan, pulpetin kantta liikutetaan. Nyt opettaja tulee. Nousee korokkeelle pöytänsä viereen, loihtii siitä katseellaan muutaman sekunnin hiljaisuuden ja menee sitten harmoonin taakse. Hetken päästä Kuuselan vanha Miina seisahtaa ulkona tiellä; veisuun äänet saapuvat läpi seinän akan korviin. Koulupäivä on täydessä menossa. Neljäkymmentäkahdeksan erilaista aamuaskaretta ja tulomatkaa on keskittynyt tähän suureen, korkeaan huoneeseen, joka ei ole kenenkään koti.