— No mitä te titte tano, matki Oskari tiukalla äänellä. — Mutta minä tanon nyt hyvätti — ja tarttui savikokkareeseen uhaten heittää. Milloin milläkin tavalla hän karkoitteli mukuloita pois tieltänsä. Aili lähtikin vihaisesti kapuamaan ylös päin, mutta Eero viivytteli.
— Lähde vain sinäkin parooni — kattos nyt kun joppi menee jo Jutilaan päin niin että vaahto päässä.
Siellä tosiaan maitokuski jo palasi. Lasten oli lähdettävä saadakseen perillä kannunsa täyteen kuorittua maitoa. Ojamiehen maailma pikku jännityksineen jäi toistaiseksi tänne; mentiin taloon, jossa varmaankin viivyttiin yli päivällisen, nyt kun äiti ja Einokin olivat siellä heinässä. Kemppasen mukulat ovat tottuneet hiukan harkitsemaan; he osaavat sovittautua sinne, missä kulloinkin hyvää keitetään.
Ojamies tulkitsi tämän asian huvilan isännälle, joka oli myös tullut hänen työtänsä katselemaan:
— Paroonikin siellä menee neitinsä kanssa Jutilaan päivälliselle — on hyvä mennä nyt kun vanha patrunessakin on siellä heinässä.
Mutta tuskin oli kulunut tuntiakaan, kun sama pari jo näkyi palaavan kannuineen. — Nyt ei olekaan herrasväkeä pidetty hyvänä, ajatteli ojamies itsekseen aukoessaan eväitään.
Päivällispäivät olivat käsillä. Eero ja Aili olivat jo päässeet sisälle mökkiin. Ojamies katseli mökkiä suun käydessä tasaista käyntiään; hänellä oli mielet mielessään. Nieltyään viimeiset palat hän kopeloi esille paperossin, sovitti sen imukkeeseen ja jäi sitten paperossi toisessa ja tulitikut toisessa kädessä odottamaan ryökäystä, joka oli tuleva. Vasta sitten hän hiljakseen sytytti. Siinä poltellessaan hän katseli mökkiä ja ikäänkuin läpi seinän myös siellä olevaa poikaa.
Paperossin loputtua hän sytytti vielä toisen, laski sitten tarkoin jälelle jääneet, saattoi takkinsa hiukan alemmaksi ja asetteli paperossilaatikon taskuun niin, että sen kulma hyvin näkyi.
Vaikka mökissä nyt oli yhtä paljon aurinkoa kuin aamullakin, oli se kumminkin Eeron ja Ailin mielestä tällä hetkellä tyly ja ikävä. Oli ruvettava syömään — sitä mitä oli: joppia ja kuivaa leipää. Päätään kallistaen lapset järstivät kumpikin neljännestään ja ryyppäsivät läkkilitrasta tuota valkoista nestettä, joka tänä aamuna jo oli ehtinyt olla monessa kieputuksessa: ensin lehmän nunnussa (minkä lehmän ja missä talossa, siitä ei ihminen nykyisellä tiedon-asteellaan olisi voinut saada selkoa), sitten lypsäjän kiulussa, kuskin rattailla aika tärinässä, meijerin pastöörikoneessa, separaattorissa, välillä pumpuissa ja putkissa, sitten taas uuden kuskin rattailla, sitten Kemppasen Eeron kannussa nokkospehkossa siihen asti, kunnes isäntä karkoitti Eeron ja Ailin talosta, huomattuaan omilla pojillaan paperosseja, joita piti yhdessä ruvettaman polttelemaan. Nyt tuo monivaiheinen liemi vihdoin oli tuossa lasten pöydällä himmeässä läkkiastiassa, joka vielä antoi sen maulle oman pienen lisävivahduksensa. Siitä se solahteli melkein suoraan lasten vatsaan; suussa sitä ei saanut pysymään. Mutta jos tuo sinne tänne riepoitettu neste pitikin liikaa kiirettä, niin oli leipä sitä hitaampaa laskeutumaan pienistä kurkuista. Ailille se melkein toi vedet silmiin — elleivät ne nyt olleet niiden vesien jätteitä, jotka olivat herahtaneet esiin jo silloin kun isäntä heitä torui.
Vaisu tyydytyksen tunne kumminkin seurasi syöntiä; oli hiukan hauskempi taas olla täällä omassa kopissa, jonne ei kukaan tullut torumaan. Aili löysi vanhan tyttinsä, jonka huvilan lapset olivat hänelle luovuttaneet, kiipesi sen kanssa äidin sänkyyn ja nukahti tuota pikaa. Tämä seikka puolestaan lisäsi Eeron tyydytystä: oli tullut hänen ainoa vapautensa hetki. Hän kuunteli Ailin hengitystä, katseli hänen nuhraantuneita kasvojaan; hiipi sitten kyökin puolelle, avasi kaapin oven ja pisti taskuunsa vielä toisen leivän kappaleen. Sitten yhtä hiljaa ulos, telki oven päälle ja nopeasti akkunan alle kuuntelemaan, olisiko Aili herännyt. Hiljaista oli. Hän näki kärpästen vatsapuolet, kun ne kävelivät ruudulla, ja eroitti hiukan hyrinääkin niiden lentäessä pois. Aili nukkui varmasti. Ympärillä sihisi pouta. Kun Oskari tuolla alempana heitteli ojamultia, niin kopsahdus tuskin kuului.