Jos lauantai vielä oli täynnä kaikenlaista tukaluutta, niin on sunnuntai sitä auliimpi. Herra saa siinä kuulla Einon kivun ja että se menisi mielellään mummun tykö. Ennen pitkää on laivaraha Einon kourassa ja Eino ääntää kumartaen: "Kiitoksia oikein hyvin paljon". — "Mutta", sanoo herra ja on salaperäisen näköinen, "milläs sinä sieltä takaisin tulet?" — "Kai minä jollakin lailla —" ja Eino arvaa jo asian ja hymyilee hänkin. Hän saa myös paluumaksun herralta.
Ja ennenkuin Iita on saanut herraa tuskastuttavan mielistelynsä kunnon alkuun, huudetaan jo mökin edestä: "Pukkilaska, tulkaa pian tänne." Siellä on Jutilan palvelustyttö tuomassa emännän antimia, on lihaa ja kaunis tuore juusto. Voiko olla ihanampaa päivää. Tuoja, nuori iloinen tyttö, istuu ja puhelee asioitaan Iitan kanssa kahvia juoden; Iita on nuorten palvelustyttöjen uskottu. Huvilan herra lapsinensa viipyy mökin lasten seurassa…
— Tule Eino syömään, jos sinä laivalle menet.
Tuntuu melkein siltä kuin Eino olisi eilisellä kivullansa ansainnut tämän hyvyyden. Nyt se pääsee mummun tykö ja saisi olla siellä vaikka viikon, mutta kun tulee kotiin ikävä melkein oitis…
Olisipa tuolla Eerollakin semmoinen luonto.
Mutta Eerolla on omat tietonsa. Eilen ehtoolla hän oli Jutilan poikien kanssa Pajalahdessa ongella ja siellä puhuttiin yhtä ja toista. Oli paperossejakin. Vieläkin tuntuu mielessä sauhun ja rohkeitten puheitten suloinen hekuma. Kun Eino on mennyt ja äiti taas rupeaa veisaamaan, silloin….
Se onnistuu hyvin. Äiti on vikitellyt Ailin sängylle kuuntelemaan veisuuta, jonka onnelliseen väreilyyn tyttö pian nukahtaa. Eero menee jo tiellä vinhaan kävellen ja välillä taakseen vilkaisten. Kun on päässyt näkymättömiin, tietää hän samalla varmasti, että koko iltapäivä on hänen. Röykönpohjassa on palokunnan huvit, pojat kertoivat. Se on melkein liian kaukana, mutta kyllä sieltä kotiin osaa. Jutilan Kustaa ainakin menee, jolleivät pojat pääsisikään.
Riihten tykönä vähdätään — Kustaa, renkipoika on mukana. Isäntä on pirtin sängyssä pitkällään sanomalehti kourassa, välillä sikeässä unessa hoornaten, välillä taas lukien; ei se pyhäsin pidä väliä missä lapset ja rengit juoksevat. Ja mitäs se Kustaalle voisikaan, kuukausikaupalla olevalle miehelle. — Ei — ei Eero kanssa rupea ikänä muuten kuin kuukausikaupalla, sen hän on päättänyt. Tai kyllä urakat oikeastaan parhaita ovat, kun hyvin luonaa. — Ajatusten päälle pikku viheltely.
— Mitäs parooni Pukkila tietää, kysyy Kustaa. Onko selkä kipeä?
Se on tavannut Oskarin! Varmaan Oskari menee kanssa palokunnan juhliin ja on siellä juovuksissa — uskaltaakohan sinne sittenkään mennä. Mutta Kustaa vetää paperossin esiin ja sanoo: