— No ota nyt tuosta sauhu tropikses'. Puhutaan keitä menee iltamiin.
Menee Kustaa ja ehkä Urho. — Niin ja Olka, sanoo kuusivuotias Tauno.
— Meneekö sekin? — Menee kyllä, sanoo kymmenvuotias Urho. — Vaikka
on paksuna, ihmettelee Kustaa.
— Kukaas sen isä on? lausahtaa kuusivuotias vilpittömällä lapsen äänellään.
— En tiedä, ehkä sinä olet, sanoo Kustaa. Niin kuluu sunnuntain päiväsydän riihen luona.
Kun tulee päivällisaika mennään taloon, Kustaa ja omat pojat varmasti, Eero arkaillen. Saa — saa Eerokin syömistä; emäntä käskee hänet pöytään sitten kun toiset ovat päässeet ja kyselee siinä hyvänlaisella äänellä, mitä kotona tänään oli suurukseksi. Eero vastailee melkein äitinsä nuotilla, että oli sitä lihaa ja juustoa, kun te lähetitte. Sitten hän kiittää hyvin nöyrästi ja kiiruhtaa pihalle toisten joukkoon.
Pukkilan Iita ei vielä sillä hetkellä osannut lähteä Eeron perässä häntä kotiin palauttamaan. Iita nautiskeli myös sunnuntailevostaan; mökissä oli täysi hiljaisuus nyt, kun Aili oli nukahtanut tavanmukaiseen päiväuneensa, Eino oli mummulanmatkallaan ja Eero luultavasti Jutilassa. Iitaa rupesi itseäänkin raukaisemaan, ja niin hän huomaamattaan oikeni Ailin viereen. Kuinka kauan lienee nukkunutkaan, kun taas muuan piika saapui sunnuntaikyläilylleen ja herätti hänet.
Eikä hän tullut oudoksuneeksi Eeron poissaoloa vielä sittenkään. Piialla oli ollut omasta puolestaan jotain salaista pikku tuotavaa; sen lumoissa juotiin kahvia ja kaikki asiat olivat hyvin. Vasta piian lähdettyä Iita huomasi kaivata Eeroa.
Hän lähti Jutilaan — siellä ei poikaa ollut. Eikä kukaan tiennytkään Eerosta, ennen kuin pikku Tauno osasi sanoa, että se meni Röykönpohjaan Kustaan ja Olkan kanssa. Olisi Urhokin mennyt, mutta isä sai sen kiinni ja palautti. — Ja Kustaa sanoi minua Olkan isäksi, lisäsi Tauno vielä päästyään kerran kanteluvireeseen — ja lohdutukseksi itselleen, sillä isäntä oli myös hänet palauttanut takaisin varsin vahvoista iltamiinmenon aikeista.
Ankara suukopu vallitsi Jutilan kyökissä; Kustaa ja varsinkin Olka — nykyisen tilansa johdosta — saivat kuulla kunniansa. Ankarasti uhaten Eeroa selkäsaunalla Iita palasi mökillensä.
Mutta kun Jutilan isäntä ja emäntä siinä raukean tyytyväisinä nautiskelivat iltapuolis-kahviaan, päättelivät he keskenään, "etteivät ne sillä lailla mene, jos ne joskuskin selkäänsä saisivat." Ja siitä edelleen sen tapaisista ihmisistä samansuuntaisia keskusteluja, joissa ei erimielisyyttä ilmennyt.