Puolen tunnin kuluessa on voivottelu siirtynyt metsän mättäältä emännän tunkkaiseen kamariin. Siellä on jo Karoliinakin, hän on jättänyt Koskiskan hieromapuoliin ja rientänyt tänne. Siinä nyt on tytön voivatus yhtäällä ja emännän ja Karoliinan kokenut viisaus toisaalla. Koko muu maailma on äkkiä saanut uuden värin ja ilmeen. Pieniähän ne sittenkin ovat karjan laskemiset tämän rinnalla. Tämäkö se päivä nyt sitten oli?
* * * * *
Tämä se nyt oli, jona tuosta piikatytöstä tuli äiti. Tuskien äkisti lakattua hän huohottaa puolihorroksissa, näkee Karoliinan koppuraiset kädet ja vahvat kynnet, joiden alla on vankat mustuaiset. Sakset kitisevät. Ne ovat ne isot ja tylsät. Mutta kyllä Karoliina niillä saa — ja saakoon tai ei. Vai poika siellä on — lapsi, semmoinen, uusi ihminen, joka vaatii minulta — noin se huutaa, ehkä se kuolee jo tänään, kun se niin äkkiä tuli.
Äidin turtuneessa mielessä asuu lievä vastenmielisyys tuota olentoa kohtaan, jonka hän äsken synnytti; hänen nykyhetkisessä tajussaan käväisee ällöttävänä sen etäisen isän kuva, hän on nukkumaisillaan… Kunnes uudet poltot alkavat.
* * * * *
Ja siinä nyt on se solu, joka silloin kerran lähti jakautumaan ja jota seitsemän kuukautta sitten viimeksi katselin. Se on nyt tuossa ihmislapsena, taannoinen karvapeite on kadonnut, takaraajat ovat jo muodostuneet sieviksi inhimillisiksi jalan käppyröiksi, joiden pohjat kyllä vieläkin pyrkivät kääntymään sisään päin vastatusten ja peukalovarpaalla on kaikki peukalosormen oireet. Se on nyt kumminkin terve ja riski ihmispoika. Akat katselevat sitä kaikesta huolimatta ihastellen. Jo seuraavana aamuna on äidinkin penseys sulanut, kun on päässyt imettämisen alkuun. Hän jo haaveilee sen kunnollista elättämistä… Kun tässä nyt ensin jotenkin saisi sille tarpeelliset rääsyt.
Mutta miksei se oikein ime? Imihän se yöllä. Ja se on muutenkin niin kummallisen näköinen. Emäntä, tulkaa katsomaan.
Emäntä sekoittaa vellipataa eikä voi siitä lähteä; puhelee vain sieltä, että kai-mar se vähän kummallisen näköinen on sinun silmissäs, kun et ennen ole katsellut.
Poikkee siihen Karoliinakin katsomaan poikaansa.
— Ei se lapsi ole pitkäikäinen, sanoo Karoliina vakuuttavimmalla ämmän äänellään. — Toimittakaa nyt aikanansa sille kaste, lisää hän vielä sillä äänellä, kuin odottaisi vastaväitteitä. Emäntäkin tulee siihen ja niin alkaa tuo tuttu hiljainen vaakkuminen ja kotkotus siitä kuinka hyvä on kun lapsi pääsee…