Yhä hauskemmalta tuntui, kun neiti sitten toi punssia, jota Murtomäki oli tilannut. Nainen, vieläpä varsin uhkea ja tuuheatukkainen, avaamassa punssipulloa tuossa lähellä, hänelle ja Murtomäelle… Näin olivat muutamat pojat olleet kahdeksannella luokalla ja heidät oli erotettu.
— Sinä et ole tainnut paljoa istua ulkona, sanoi Murtomäki, kun he olivat maistaneet laseistaan. Ei hänkään ollut usein istunut, mutta joskus näin sattumalta tuntui hauskalta. Kun on näin loman loppupuoli, kesä mennyt vaiheineen ja pian taas työt alkavat. Oletko koko kesän viettänyt huvilassasi? Siinähän se on lähellä tämän Manchesterin hauskin kesäpaikkakin, Rosendaali. Kevätkesällä pidimme siellä kerran aika hauskaa urheilujuhlien päättäjäisissä. Me tulimme purjehtien Aitolahdelta muutamien neitosten kanssa… Yöllä oli tuuli laskenut, aurinko oli korkealla kun saavuttiin kotiin. Sandströmi otti meistä valokuvankin.
Ragnar katseli kuvaa. Purjeveneessä istui hauskoissa asennoissa kaksi nuorta neitosta kummallakin sylissään nukkuvan nuorukaisen pää. Poikien tupsulakit olivat neitosten päässä. Kapean lahdelman vastarannalla toimittivat muutamat naiset aamulypsyä lehmikarjassa… Ragnar ajatteli omien kesäöittensä ujoja hetkiä, muisti Lempiä, jonka äiti oli ajanut pois, muisti Hiltua … ja tunsi samalla kiihkeätä halua, että tämä seikkailu nyt nopeasti etenisi. Juuri kun punssin ensimmäinen hieno värähdys tuntui hermoissa, soitti Murtomäki tarjoilijatarta tilatakseen tupakkaa. — Jos neiti toisi minullekin, pyysi Ragnar katsoen neitiä silmiin ja samalla tarttuen lasiinsa. — Olisihan siitä molemminkin saatu, sanoi Murtomäki. — Jaa, mutta nuori-herra tahtoo erikseen, sanoi neiti niinkuin Ragnaria puolustellen.
Kun neiti toi tupakat, alkoi Murtomäki tiedustella paria ylioppilasta, oliko heitä täällä näkynyt. — Ei ollut näkynyt, mutta neiti luuli tietävänsä, että ne nykyisin tapaavat istua Seurahuoneella.
Niin Ragnar hetki hetkeltä ikäänkuin kääriytyi tähän oloon. Tottumattomana hän muutamasta lasista tuli siihen tilaan, että alkoi töllistellä omaa sisäistä itseään niinkuin jotain erillistä olentoa. Tuntui hyvältä, ihan kuin olisi jostakin kohtalokkaasta typeryyden vaiheesta päässyt livahtamaan pois, ennenkuin kukaan oli typeryyttä huomannut. Kuinka hävettäviä olivatkaan kaikki hänen tuskansa olleet. Kuinka vahvalta tuntuikaan nyt koko oleminen. Ja mikä oli mamma ja hänen tahtonsa? Tämä on Tamperetta… Tajunta pohti näitä itsekseen, sillaikaa kun suu puhui toverin kanssa, mutta puheessakin nuo leppeät taka-ajatukset tuntuivat pieninä välilauseina.
Neiti kävi vielä pari kertaa heidän pöytänsä luona. He taisivat tilata toisenkin punssipuoliskon. Viereiseen suojaan oli ilmestynyt pari muutakin vierasta, päivä oli selvästi hievahtanut iltapuolelleen. Ragnar huomasi istuvansa yksin, mutta samassa Murtomäki tuli.
— Nyt me menemme Seurahuoneelle syömään päivällistä. Sandström on siellä kanssa, minä soitin.
He kulkivat taas samaa pehmeätä mattoa kassan ohi ulos Kauppakadulle, kirkkaaseen arkiseen ilmaan. Ragnar tunsi, että hän kyllä voisi horjahdella, mutta ei kumminkaan horjahtele. Tuolla päin on Esplanaadi, josta he päivemmällä tänne saapuivat. Nyt he lähtivät toisaalle päin. Ragnar havaitsi, että Murtomäen vaatetus oli jollakin tavoin somempi kuin hänen omansa… Mamma ei saa tästä mitään tietää.
* * * * *
Muuan entisyydestä tuttu seikka saapui kohtaamaan vähätietoista Hiltua tänä päivänä, kun hän yksinään kamppaili tuossa suuressa huvilassa, jota hän ei osannut pitää kotinaan. Hänellä oli jo parina vuonna ilmennyt omituinen ajoittainen vaiva, joka ei ollut oikeata sairauttakaan, koska hän varsin hyvin saattoi olla jalkeilla sen tähden. Se meni aina ohitse, mutta kun hän parahiksi ehti unohtaa koko asian, tuli se uudelleen ihan entisen kaltaisena kestäen taas aikansa. Häntä hiukan huimasi sekä vuoroin vilutti ja lämmitti. Ei hän ollut siitä koskaan mitään puhunut kenellekään; mitä semmoisesta puhumaan ja mitä siihen olisi kukaan voinutkaan.