Taavetti yrittää taas:
— Hohoi, sano, kyllä siinä on ensi talvena köyhän tietämistä — kai
Nikkilä sentään vähän saa rukiita.
— Älä siinä ähise — tu' ryypylle, tokaisee Penjami. Taavetti lähtee; kyllä ryyppykin on mukava, vaikka hiukan kiusaakin, kun ei saa äijää yhtymään siihen huonon vuoden valitteluun. He menevät ylistupaan.
Tuo tapaussarja ja sen vaikutelma jäi Jussin mieleen, niin että sen iltapäivän tuntu ihka elävänä vielä vuosikymmenien päästä saattoi palautua.
Samana iltana tuli vielä kupparin lapsiakin Nikkilään. Jussi oli niille häijy; hän sylki poikaa, ja kun se meni kantelemaan, niin hankki Jussikin saada selkäänsä. Koko ilta oli jatkuvasti sellaista sekavaa, ikäänkuin juhlallista. Myöhemmin ilmestyi itse Loviisa hakemaan Taavettia. Taavetti oli niin pehminnyt, että sitä oli talutettava. Loviisalta oli Taavetin holhoominen hyvin asiallista, eikä hänellä ollut mitään sitä vastaan, että se huomattiin ja siitä puhuttiin. Ei Lovelassa ollut puutetta niin kauan kuin Loviisan pää pystyssä pysyi.
Näihin aikoihin alkoi luonnon järjestys jo horjahdella. Ensimmäinen vakavampi katovuosi oli kohdannut Suomenmaata laajoilla aloilla. Mutta salokylän erilaiset ihmisolennot keinuivat ajan meressä, jonka näköalat kuusikymmenluvulla vielä olivat hyvin hämäriä.
* * * * *
Niinä vuosina, jotka kävivät ennen suuria nälkävuosia, nähtiin Harjakankaan raiteilla kakaraparvessa myös Nikkilän Maijan poika Jussi. Hän oli hoikkakaulainen ja isopäinen, koltin alta näkyivät längelle painuneet sääret. Suu pyrki aina pysymään raollaan, ja pienet, hiukan tylyn näköiset silmät katselivat usein rävähtämättä ympärilleen.
Monipoimuinen kallioinen mäki tunkeutuu kylän sydämeen. Se on talojen yhteinen sikalaidun, Sikomäeksi kutsuttu, ja myös on se kylän pienten lasten mieluisa olinpaikka. Yksi ränstynyt mökki omenapuineen on mäen lappeella ja sitten suuria pihlajia siellä täällä. Mökissä teiskaa monta lasta, joista sittemmin kasvoi Sikomäen kuuluisia sisaruksia, pojat maailmankulkijoita ja tappelijoita, tyttäret monenmoisia nekin. Lapsia oli tähän aikaan myös Husarin ja Pelttarin taloissa, Lovelan kupparilla kaksi ja Nikkilässä Jussi.
Vaateparreltansa olivat sekä pojat että tytöt yhdennäköisiä. Väljä vyötön koltti oli poikainkin pukimena kymmenkunnan vanhaan. Lämpöisenä aikana juoksi vielä viiden vanhoja paitasillaan pitkä tukka hulmuten. Poikien tukka tasattiin ympäriinsä, niin että kaukaa katsoen näytti siltä kuin olisi päässä ollut kupera kuppi. Kun kiivettiin pihlajaan ja riiputtiin oksalta alaspäin, niin kuppi särkyi sekavaksi harjaksi. Kuulakkana syyskuun iltana näkyi pihlajan alta semmoisen ryhmän varjokuva hiljaiselle kujalle, jota kuppari mennä sipasi Nikkilästä kotiinsa päin tai asteli jäykkäselkäinen Ollilan pappa.