Maija ryhtyy estämään, Penjami kähisee:
— Kyllä minä opetan Ollilan nälkäisille, kuinka meillä elikon ruokaa viljellään. Mutta heikko temmellys päättyy siihen, että Penjami kaatuu ja satuttaa lonkkansa. Ei kykene itse nousemaankaan, vaan antaa möristen Maijan auttaa. Kun on päässyt sängylleen niin läähättää:
— Anna viinaa! ja kun ei Maija ensi käskyyn kiinnitä mitään huomiota, niin Penjami avuttomanakin vielä ärjäisee lujemmin: — Anna viinaa!
Maija katsoo kysyvästi Markeen. — Siellä sitä on kaapissa, sanoo Marke yhtäkaikkisesti.
Nikkilän vanha Penjami nukkuu ja väki syö juhlaehtoollista, karkeasyistä peluleipää, vetistä piimää, lampaan lihaa, lanttulaatikkoa. Heikko kynttilä luo kellertävää valoaan äänettömän pöytäkunnan laihoihin kasvoihin. Pakkanen paukahtaa, tuoden tervehdyksen monen monista majoista, joissa tällä samalla hetkellä samantapaisen tunnelman vallassa aterioidaan. Miesten ja naisten silmät katselevat totisina eteensä, ja laihakaulaisten lasten leuat käyvät raskaasti, ikäänkuin painuisi joka palan mukana näkymättömiä kyyneliä.
Avara taivas tähtineen katselee matalan suvun tämänhetkistä vaihetta, kuinka se yrittää säilyttää heikon henkensä tulevia aavistamattomia kohtaloitaan varten, tätä onnellisempia ja tätä onnettomampia ajankohtia varten, kahden, viiden vuosikymmenen taakse, vuosisatain taakse. Taivas näkee mahtavia metsiä, joissa tulevaiset miljoonat uinuvat kuolevan kerjäläisen ja kiilusilmäisen ilveksen läheisyydessä. Metsien aukeamissa se näkee harmaita kyliä, joissa joku kokee kylläisiä unelmia pian haltuunsa joutuvista taloista, joku tietää nukkuvansa viimeistä joulu-untaan perityllä konnullaan ja joissa suurissa kerjäläispirteissä hiljallensa sammuvat ne suvun osat, joiden ei ole sallittu olla mukana tulevissa tapauksissa. Näin monenlaista taivas näkee yhteen harmaaseen sopusointuun kyyristyneenä; suurten epäsointujen aika ei ole vielä tullut. Mutta maan ja ilman vahvuudessa käyvät jo käyntiään luonnon voimat, näkyväiset ja salaiset. On joulu-yö vuonna 1867. Näin kaukaa kuvitellen se näyttää hyvinkin mielenkiintoiselta, mutta silloisten ihmisten tunnelma oli matala. Aterialta päästyä yritti Maija veisata virttä, mutta ääni kulki alhaalla eivätkä toiset osanneet yhtyä. Parin värssyn päästä hän lakkasi.
Kymmenvuotiaan Jussin tunnelma sukeutui noista laimeista elämyksistä, joita hän illan kuluessa oli kokenut läheltä ja kaukaa. Lapsekas Sikomäessä käynti paisuu joulu-illan seikkailuksi, lantun lemu kuvaa jouluateriaa, isän kommellukset verestävät nekin vanhoja muistoja, ja lahonneille pahnoille hän yrittää istahtaa uudelleen aterian jälkeen. Lopulta tulee uni ja vieläkin täydentää pienten sattumusten heikkoa väriä.
Penjami oli aina karkoitellut kerjäläisiä talostaan. Mutta tänä jouluyönä saivat ensimmäiset kulkijat hiukan jalansijaa Nikkilässä. Oli tuskin makuulle päästy, kun pirttiin vääntäytyi vanha akka kahden lapsen kanssa, joiden äidin kertoi matkalla kuolleen. Kun ei vanha Penjami herännyt, saivat he viettää yönsä tympeillä joulupahnoilla. Heidän tulostaan heräsi Jussikin puolivalveille ja sai kalseaan uniseen sieluunsa noiden kulkijain kuvat. Oli kuin oikea joulu olisi edistynyt sillaikaa, kun hän nukkui.
Aamulla oli Penjami ärtyisä, mutta muuten niin heikko, ettei kyennyt mitään suurempaa menoa aikaan saamaan. Laimeasti hän riiteli kerjäläisakan kanssa. Akka piti puoliaan, vaali pienokaisiaan ja kiskoi puoliväkisin niille tilkan maitoakin talon niukoista varoista. Hän jättäytyi vielä toiseksikin yöksi, söi hartaasti Nikkilän peluleipää, lausuen samalla siitä suopeita arvosteluja, puhui suurella tuntemuksella vallitsevista oloista, alkavista rautatietöistä jossakin Riihimäellä, mainitsi klinikkapaikkojen nimiä niinkuin joitakin yleisesti tunnettuja asioita, antoi neuvoja leivän valmistamisessa ja esiintyi kaikin puolin viisaampana. Hänestä levisi omituinen kostea kerjäläisen lemu, joka räikeästi sekaantui Nikkilän pirtin ikivanhaan tupakin ja maaperän lemuun. Tapanina hän taas lapsineen ja ryysyineen lähti eteenpäin Tamperetta kohti.
Lopullinen vaihe Nikkilän talossa ja perheessä oli alkanut. Kerjäläisiä poikkesi sen jälkeen usein, eikä niitä enää karkoitettu. Heti kun ne huomasivat, ettei talossa juuri ollut ruoasta tietoa, esiintyivät ne samaan tapaan kuin se joulullinen akka: jättivät turhat rukoukset ja olivat kuin kotonaan päivän tai yön ja lähtivät taas. Jollakin kerjäläisellä oli pivollinen papuja ja ne keitettiin ja juotiin Nikkilässä. Penjami yritti rähistä, mutta joi hänkin kuppinsa.