Jussi hätkähti, kun isäntä avasi pirtin oven.
— Mihinkä Manta meni?
— En minä tiedä.
— No saat sinä sitten lähteä Töllinperään viemään leikkuusanoja. — Isäntä luetteli täsmällisesti kaikki ne etäisen torppakulman asumukset, joihin hänen oli poikettava. — Mutta kulje kauniisti.
Tuorilan talon henki ei ulotu kauaksi. Siitä ei ole enää jälkeäkään sillä hiekkaisella tiellä, jota myöten Jussi vaeltaa tyvenen sunnuntai-illan lähestyessä. Jalka nousee kevyesti, huuli tavoittelee vihellystä ja mielessä viihtyy vapaan renkiyden harhakuva. Tekisi mieli hiukan hoilata, mutta männynlatvojen kauas katsova valaistus estää siitä. Vasta sitten kun sumu alkaa nousta soista ja yölintu narskuttaa…
Näin onnellista matkaa ei Jussi ole tehnyt sitten kun hän Tuorilaan tuli. Siistin mäntymetsän monet iltavaikutelmat yhä pehmentävät vapautunutta mieltä. Onhan hän täysi renki, ripillä käypä mies. Mitä siitä vaikkei voisikaan muualle muuttaa, paikkakunnan paraita talojahan Tuorila onkin. — Minä makaan jo pirtissä; kun saisin jostain itselleni kaapin… Mutta isäntähän on minun enoni, äiti-vainaan veli; minähän olen sukulaistalossa, minä olen parempi kuin renki, minun ei tarvitse muuttaa pois. Jos renkiä ei pidetä, niin sen on muutettava… Kumminkin on hyvä, että saan maata pirtissä, ja kaapinkin minä vielä saan, minä saan sen niin ja niin…
Kallioiselle mäelle näkyy yhtäkkiä laaja töllikulma peltoineen, aitoineen, asumuksineen. Oikealla kädellä, etäisimmän metsänrannan kohdalla on yksinänsä punainen aurinko luoden raukeata valoa yli paikkakunnan, jonka ilma tänne mäenpäälle asti on täynnä onnea ja vapautta. On mahdotonta kuvitella, että kukaan tuolla tiuskaisi toistaan, jokainen saa pyhäiltana lähteä minne tahtoo, lapsetkin. Täällä on semmoisia torppia, jotka pitävät renkiä; kun pääsisi tänne. Nyt hän ainakin viipyy täällä niin myöhäiseen kuin suinkin.
Roukossa näytään leikattavan, on väkeä kolmessa sarassa. Vähän päästä aina joku kohoo kumaroistaan ja heittää päänsä yli karttuneen kourauksen. Äijä tarjoo sahtia, muutamat ovat selvästi päissään. — Jos tulee tappelu, jos minua lyödään…
Useimmat käskettävänsä Jussi tapasi Roukon talkoopellolla. Hän kävi hiukan arastellen jokaisen tykönä ja sanoi sanottavansa niinkuin jonkin läksyn. Jonkun äijän silmät harittivat pahasti, parta oli märkänä ja suu omituisessa kureessa, kun kuunteli Jussin puhetta.
— Joko Kallen ruis varisee? kysyi äijä tiuskaavalla äänellä.