— Ei se vielä varise, mutta — vastasi Jussi ujoillen ja hiukan peläten. Kukaan ei kumminkaan ruvennut häntä kiusaamaan. Hän palasi takaisin tielle ja jatkoi matkaansa niiden luo, joita ei ollut täällä tavannut.
On viileä ilta-yö, Roukossa on leikkuutanssit ja Tuorilan Jussikin on siellä vielä. Perimmäisestä asumuksesta, jonne hän vei leikkuusanaa, lähti hänen mukaansa rippikoulutoveri ja se poikkeutti hänet Roukkoon. Pirtti on täynnä hämärää humua ja sahdin samentamaa puhetta, siellä on jossain nurkassa ihana olla sen, joka odottamattaan on ensi kerran eläissään tanssiin joutunut. Roukolla on suuri pirtti, siellä sujuu tanssi hyvin ja kuuluu komealta viulun ääni. Paljon on maailmassa sentään semmoista, joka on korkeammalla ja suurempaa kuin Tuorilan talon henki. Mikä olisi Tuorilan isäntä tai emäntä täällä tässä tanssijoukossa? Täysin soveltumaton, melkein hullunkurinen ilmiö. Mutta Jussilta sujuu täällä ihmeellisen hyvin. Hän on monta kertaa käynyt pihamaalla eikä kukaan ole kiusannut, onpa häneltä kyseltykin, keitä kaikkia Tuorilaan tulee leikkaamaan. Hän on saanut sahtia kuten muutkin, hän on yhden pojan kanssa ollut lattiallakin polkkaa koettamassa ja aikoo mennä vieläkin. Kukaan ei kiinnitä huomiota siihen, että hän viipyy näin kauan sananvientimatkalla. On ihana yö, ihanampi kuin mikään entinen.
Kumminkin täytyy Jussin tavan takaa pistäytyä ulkosalle ja siellä itselleen vakuuttaa, että hän tarkalleen on toimittanut perille kaikki isännän käskyt. Siinä seisoessaan hän näkee hämyisen yön läpi sen mäen, jolta hän kauan sitten iltapäivällä katseli tänne alas. Tuorilassa nukutaan jo, ei isäntä tiedä, milloin hän palaa, eikä voi häntä torua. Mantahan on myös täällä, hän menee vasta Mantan kanssa. Nyt hän palaa pirttiin ja pyrkii vielä sahtihaarikalle. Hän on ripillä käypä mies, jumaliste, mitä Tuorilan äijän häneen tulee?
Sentään hän nyt jo lähtisikin, mutta eihän hän yksin voi lähteä pitkälle metsämatkalle ja Manta tanssii vielä kuumimmillaan. Näyttää siltä kuin ei Manta hänen kanssansa oikein aikoisikaan. Kun hän on hiipinyt sen lähelle ja jotain yrittänyt puhua, niin ei ole kuulevinaan. Se istuu poikien sylissäkin. Tuleekohan siitä jonkun ämmä?
* * * * *
Puolenyön aikaan kulkee Jussi sitä samaa hiekkaista männikkötietä taas takaisin Tuorilaa kohden. Mutta nyt hän ei ole yksin. Joukossa on Manta ja eräs toinen kylän tyttö ja viisi miestä. Hän, Jussi, on kuudentena, mutta hän tuntee selvästi, ettei hän vielä ole mies. Kun miehet kiusoittelevat tyttöjä ja Jussikin yhtyy kiusaamaan Mantaa, niin tämä sanoo äreästi: "Älä siinä häristele; sin-olet iso imemään ja pieni muuten vieressä makaamaan." Jussi tuntee olevansa hienoksi vaivaksi koko joukolle ja vain siksi, ettei hän mitään käsitä, sallitaan hänen siinä kieppua.
Mutta ei Jussi ihan niin käsittämätön ole. Tänä tanssiyönä hän on päässyt paljon lähemmäksi monia asioita, joita hän usein unta odotellessaan on ajatellut. Hän käsittää, että entiset Sikomäen leikit olivat ellottavaa lapsellisuutta.
Jo tullaan aukeaan kylään. Jussin sydän sykähtää pahasti, hän huomaa, että tämä joukko on jotenkin Tuorilan isäntäväkeä vastaan. Talon henki alkaa taas tuntua, se kohoo ja käy pelottavaksi, samalla kun äskeisen tanssin kuva käy mitättömäksi ja vetäytyy etäälle, niinkuin pakenisi. Nyt vasta Jussi huomaa, että hän on juonut siellä sahtiakin, sen vaikutus on jo haihtumassa. Jos hän nyt saisi valita, niin tahtoisi hän mieluimmin olla nukuksissa pirtin sängyssä, ehtoolla aikoinaan kotiin palanneena. Yön viileys, uni ja nälkäkin tuntuvat, ja tämä seura on hänelle, klopille, melkein vihamielinen. Ei hän enää mene tanssiin.
Mutta kun koko joukko suuntaa kulkunsa Tuorilan luhtien eteen, niin ei Jussikaan osaa siitä erota; ei sittenkään, vaikka Manta jokseenkin karkeasti käskee hänen mennä tiehensä. Miehet telmivät tyttöjen kanssa, ja kun yksi yrittää nostaa paikoiltaan luhdin solaan johtavat portaat, niin ne putoavatkin alas niin, että koko kartano kajahtaa. Miehet livistävät mikä minnekin, sillä pakarin ovelta näkyy Tuorilan isännän hahmo. Hän syöksyy luhdin eteen pamppu kädessä. Manta yksin on jäänyt paikoilleen, miehet ovat tiessään ja Jussi on päässyt rehuaitan alle. Isäntä huusi kiukkuisesti hänen nimeään, mutta ei lähtenyt perässä. Jussi kuulee isännän ja Mantan ottelun.
— Talon on arkiomet ja työt, mutta minun on pyhät ja yöt, sanoo Manta komeasti.