Isäntäväen välinpitämättömyys tekee hänet entistä varovaisemmaksi; hän koettaa olla niin huomaamaton kuin suinkin. Vaikeinta on pyhäisin, kun ei oikein tiedä, olisiko lupa lähteä kylälle, ja kotonakin on liiaksi silmissä. Kun suurus on syöty ja arkisaappaat tervattu, lähtevät kaikki muut miehet kylälle ja Jussi jää yksin sunnuntailakeaan pirttiin; joskus nukkuu muuripenkillä pitäjää kiertävä ruotivaivainen. Joku lapsuuden aikainen näperrys tulee mieleen, Jussi alkaa yritellä sitä, vaikkei se näissä oloissa enää vähääkään huvita. Emäntä nousee isolta puolelta pirttiin päin. Hän tulee tarkastamaan, onko pirtti siivottu, onko sängyissä puhtaat raidit. Poistuessaan hän laimeasti käskee Jussia lukemaan; tekee sen jonnekin muualle katsoen, vain jotain sanoakseen.
Kun joulu on hyvin lähellä, tietää Jussi, ettei häntä enää tänä vuonna karkoiteta. Joulunpyhät ovat pitkän pitkät. Eräänä pikkupyhänä on kirkonkylässä ylioppilaitten seuranäytelmät, Tuorilan isäntä ja emäntäkin lähtevät sinne kilisevin kelloin. Silloin Jussi laulahtaa pirtissä ja tavoittelee polkan askelia. Sitten hän arkailematta lähtee naapuritaloon kyläilemään, taskussaan muutamia luumunkiviä, joita hän tavan takaa imee suussaan. Naapuritalo on pieni ja vanhanaikainen, hiukan entisen Nikkilän tapainen. Pirtin seinät ja katto ovat täällä vielä vanhaan tapaan jouluksi vuoratut valkoisilla päreillä, pöydässä on liina, siankinkku, leipäkori ja sahtituoppi ja niitten yläpuolella himmeli. Isäntä on leppeä hyvänpuhelias äijä, joka sanoo Jussia Juhaksi ja kohtelee häntä niinkuin kylänmiestä ainakin. Ulkona tiellä helähtävät tavan takaa iloiset joulukellot, ja lämmin sahti antaa Jussille taas pitkästä aikaa hiukan elämäniloa ja varmuutta.
Ei Jussia vielä karkoitettu Tuorilasta joulun jälkeenkään, ei kevään kuluessa eikä kesän tullessa. Vasta lähempänä syksyä se tapahtui.
Tuorila ei myynyt metsäänsä ajattelemattomasti, kuten niin monet talolliset siihen aikaan. Hän vertaili vasta kaadettua Tavelan metsää omaan metsäänsä, tarkasteli Tavelan puut vielä jäälläkin, kun ne suuriin läjiin telattuina odottivat jäitten lähtöä. Tietysti hänkin metsänsä myy, mutta hän malttaa mielensä. Seurauksena tästä oli, että Tuorilan metsästä tuli kauppa vasta sitten kun useimmat paikkakunnan metsät jo olivat ensikertaan kaadetut. Tuorilan saama hinta hämmästytti kaikkia ja kiinnitti kuntalaisten huomion tuohon viisaaseen mieheen. Voi sanoa, että tuosta ensimmäisestä metsäkaupasta alkoi Kalle eli Karle Tuorilan nousu myös yhteiskunnan luottamusmiehenä.
Yhtenä metsäkaupan seurauksena oli tavallaan myös Jussin joutuminen pois Tuorilasta.
Tuorilan isännässä ja emännässä tapahtui näihin aikoihin suuri sisällinenkin nousu. Heidän varallisuutensa oli köyhistä vuosista alkaen nopeasti kasvanut ja nyt viimeksi onnellisen metsäkaupan johdosta lisääntynyt kaksinkertaiseksi. Rikastuminenhan on kuin onkin maallisen onnen huomattavin muoto ja onni merkitsee aina myös koettelemusta. Kysytään, onko sinussa miestä kestämään onnea. Tuorilan pariskuntaa alettiin yhä enemmän vetää pitäjän parempaan seurapiiriin, jossa heräävän suomalaisuuden aate parhaillaan kohoili. Tuorilaiset tajusivat tämän aatteen koko valtavuuden ja merkityksen, sen avaama tulevaisuuden kuva nostatti vaistomaista arvokkuutta. Sen aatteen valossa saivat metsien hinnatkin merkityksensä, se ikäänkuin jalosti rikastumisen. Koko tämä aika oli Tuorilan pariskunnalle hiljaisen hillittävän riemun aikaa.
Semmoinen tunne vaatii jonkinlaista purkautumista, on vain varottava että purkautuminenkin tapahtuu arvokkaasti. Monena pariskunnan kahdenkeskisenä hetkenä sitä asiaa valmistettiin, kunnes syyspuolessa sitten päätettiin pitää Tuorilassa pidot, joihin, paitsi vertaisia, myös kutsutaan ne herrasväet, jotka tämmöisiin pitoihin yleensä olivat mahdolliset. Pitäjässä asuskeli näet muutamia semmoisia vaikeanimisiä ja vihaisen näköisiä umpiruotsikkoja herrasväkiä, joita ei milloinkaan oltu talonpoikain pidoissa nähty. Pitokelpoisistakin muutamat kyllä olivat ruotsinmielisiä, mutta siksi vilkkaita ja hyväluontoisia, että mielellään tulivat pitoihin totia juomaan ja fennomanien kanssa väittelemään.
Tänä kohtalokkaana päivänä oltiin Tuorilassa riihellä, mutta Jussin käskettiin päivällisen jälkeen pysyä kotona ja siistiytyä, ollakseen ottamassa vastaan vieraitten hevosia ja niitä edelleen hoitamassa.
Oli puoli-pilvinen hiukan epämääräinen sää. Jussi oleili pihan piirissä ja odotti, tuntien taas pitkästä aikaa tuota aito tuorilaista epämukavuuden ja osaamattomuuden tunnetta. Hänellä ei vielä ollut selvää käsitystä siitä, mitä hänen tänä iltapäivänä oikeastaan pitäisi toimittaa; sen hän vain tiesi, että tämä hänen lievä tukaluutensa aiheutui Tuorilan isännän aivoituksista. Jussi tuli taas ajatelleeksi, että isäntä oli hänen enonsa, hänen äitinsä veli. Se oli yhä useammin tullut hänen mieleensä näinä aikoina, kun tuo tuorilaisten nousu aamusta iltaan vallitsi koko talon ilmapiiriä. Oli niinkuin isäntä olisi tehnyt tuota nousuaan jollakin tavoin luvattomasti, katsomatta milloinkaan Jussia silmiin, vaikka Jussi oli hänen sisarensa poika. Jussi oli tänä suvena jo kerran mennyt niin pitkälle, että jossain käänteessä miesmäisesti pyrki ottamaan puheeksi isännän hyvät metsäkaupat. Isäntä loi häneen silloin hyvin avoimen, melkein lempeän katseen, joka vaikutti pahemmin kuin korvapuusti. Nyt oli isäntä järjestänyt tämmöiset pidot ja pannut Jussinkin muuttamaan vaatteita keskellä päivää. Isäntä itse liikuskeli parta ajettuna ja sortuuki yllä ja oli Jussin sivuuttaessaan sen näköinen kuin olisi jo ennakolta estänyt Jussia ryhtymästä näistä pidoista puhelemaan.
Ensimmäisenä saapui valkoisine kauluksineen ja silkkihattuineen kirkkoväärti ja hänen emäntänsä. Heidän kärryjensä takaistuimelta ilmestyi herra Konanteri, pitäjää kiertelevä maisteri, joka nyt sattui olemaan selväpäisempi ja puolella väkisellä viinan toivossa oli vääntäytynyt kirkkoväärtin rattaille. Samaan satoon tuli myös kappeliseurakunnan pastori, pikilakkinen äreän näköinen vanhus yllään ikikulunut vaateparsi; hän oli nainut piikansa eikä sen vuoksi tuonut vaimoaan pitoihin. Tuli myös susivouti, ruotsia oppinut talonpoika, jota köyhä kansa pelkäsi ja vihasi. Tuli vähitellen suurin osa noista henkilöistä, jotka pitäjän vanhempi väki vieläkin niin hyvin muistaa ja joitten erikoisia luonteenpiirteitä se mielellään kuvailee.