— Ei meidän metsässä saa vallan rahatonna olla olleskaan, sanoo hän leikillisen ankarasti Jussille. Mutta seuraavassa palkanmaksussa hän sanoo, että hän selvyyden vuoksi maksaa nyt kullekin osansa, eikä parittain kuten tähän asti. Niin saa Jussikin rahat käteensä, kahdeksatta markkaa.
Mutta kun Jussi tili-iltana hiukan myöhemmin saapuu pirttiin, on siellä ukkonen ilmassa, sillä Iisakki on jo tullut edeltäpäin, Iisakki ja Kustaa ovat jo syömässä ja Jussikin aikoo käskyä odottamatta istua pöytään kuten ennenkin. Mutta siellä ei ole lusikkaa, ja kun Jussi sitä kysyy, sanoo Miina, vielä itseään hilliten:
— Kun on omat rahat, niin saa olla omat lusikatkin.
Jussi menee itse sitä hyllyltä kopeloimaan, mutta Miina, joka on mielettömän sähinän vallassa, lyö häntä kauhalla sormiin ja sanoo:
— Sepä nyt pirullista rahtaamista on, kun ei enää saa ollenkaan paikkojansa varjeltua, kun minä sen sanon, että — Siitä lähti tulva vyörymään. Tulvan pääsisällys oli se, että Jussia on täällä ruokittu monta pitkää viikkoa sen jälkeen kun hänet hylkynä ihmisistä karkoitettiin eikä ole maksanut pennin pyöriäistä siltä ajalta — ja niin edelleen. Keinonen on parhaalla tuulellaan, kun hän samassa saapuu pirttiin, ja herttaisimmalla Savon kielellään hän alkaa Miinan perinpohjaisen nujertamisen.
— Mittee se mamma nyt omalle pojulleen niin älmentää? on ensimmäinen kavala kysymys. Sitten hän omalla tavallaan saa Miinan vaihtamaan puhetulvansa ähkimiseksi ja ottaa selvän, kuinka kauan Jussi on täällä ollut. Sitten hän kysyy, paljonko "sen tämän nuoren miehen" on päivältä maksettava. — "Minä otan mitä minä tahdon, ja siihen ei tule kenenkään mitään, ja minä sanon ettei meidän koppiin tartte tulla kenenkään käräjiä pitään…" Toiset miehet katsovat jo nauraen Keinoseen, niinkuin olisi tämä joutumassa alakynteen.
— No elkeehän nyt emäntä muistuttoo sitä koppiasiaa; ettekö työ muista kuinka vinhaan myö tässä taanoin saatiin teillekin koppi. Pian myö mokoma rottelo tehään alusta pitäin. — Sitten hän päättää, että Miinalle saa "tästäi nuoresta miehestä" riittää se minkä hän itsekin maksaa ja kysyy Jussilta, paljonko tämä jo on maksanut. Jussi selittää että hänen kaksi tiliänsä on mennyt, ja sitä paitsi Miina sai Tuorilasta kaksikymmentä… Silloin Miina räjähtää ja se räjähdys on ankarampi kuin mikään edellinen, hän huutaa, vapisee ja itkee. Keinonenkin punastuu ja vihdoin tiuskaa semmoisella äänellä, ettei sitä vielä ole tällä työmaalla kuultu:
— Ellei työ nyt paa suuta suipolleen, niin tässä tulloo tupen rapinat.
Seurasi vihainen vaitiolo. Keinonen kääntyi hitaasti ympäri ja loi toisiinkin läsnäolijoihin jyrkän, pyöreän katseen, vaikkeivät nämä olleet sanaakaan hiiskuneet.
Jussin elämässä ei ollut eikä tullut toista tapausta, jolloin hän näin selvästi olisi saanut oikeutta. Juttu päättyi niin, että Jussi sai pitää kaikki rahansa ja Keinonen lupasi huolehtia, että Miina tästä puoleen sai mitä hänelle kuului. Myös lupasi hän ottaa selon siitä kahdestakymmenestä markasta. Miina oli masennettu, hänen voimaton kiukkunsa ilmeni vain ähkimisenä ja hillittynä paiskomisena. Makuusijansa sai Jussi muuttaa Temppeliin.