Naimisiin menon otti Riina ensin puheeksi, teki sen tuttavallisen tylyillä sanoilla ja ilmaisi siinä niinkuin sivumennen, kuinka hänen asiansa olivat. Eihän siinä ollut mitään odottamatonta, pitihän Juhan se käsittää, mutta kumminkin kihahti tuskan hiki hänen päähänsä. Kaukana oli senikäinen Juha entisestä tukkimiehestä. Ajatus takoi kaikkia mahdollisia ja mahdottomia asioita yhtaikaa. Naimisasia sai nyt tykkänään uuden sisällön; nyt vasta se oli peruuttamaton ja sitä paitsi määrätyn ajan sisään toteutettava. Minne mennä asumaan? Jonkun nurkkaan hyyrylle — se oli kauhistava ajatus. Jos isäntä antaisikin torpanmaan, niin eihän sinne siihen mennessä ehtisi saada edes kolminurkkaista koppia. Ei Juhan rahat semmoisiin riitä osiksikaan. Eikä hän itse osaa edes rakennusta hakata. Juha ähki ja kääntyili Riinan sängyssä. Riina vain makasi laiskassa asennossa niinkuin olisi nautiskellut Juhan levottomuudesta.
Päivällä Juha teki työtä yhä uutterammin, niinkuin olisi siten yrittänyt ylläpitää torppatoiveitaan, vaikka mahdollisuudet ajan lyhentyessä yhä vähenivät. Riinan raskaus näkyi jo selvästi ja herätti Juhassa kummallisen kiusallisia mielialoja. Se oli niinkuin jokin vieras seikka joka saapuu; jonka kanssa hänellä ei tunnu olevan mitään tekemistä, mutta joka kumminkin vetoaa häneen. Juhan tietoisuuteen ei koskaan kohonnut edes selvää epäilystä tästä hänen isyydestään, eikä tämä juttu kylän ämmienkään kesken päässyt kuiskausta suurempaan vauhtiin ja unohtui pian kokonaan, kun Juha ja Riina olivat vakiintuneet tavallisiksi tölliläisiksi. Mutta Juhalle pysyi tämä hänen ensimmäinen lapsensa aina salaperäisen vieraana ja Riina pyrki alati näräilemään sen puolesta, ihan aiheettomastikin.
Tölliläisiä heistä siis tuli, mutta ei Pirjolan alustalaisia, vaan Yrjölän. Ihan viime tingassa, kun kuulutuskirja jo oli otettu, antoi isäntä lopullisen vastauksensa: ettei hänellä ollut sopivaa töllinpaikkaa — "ja ethän sinä nyt tällä kertaa uuteen tölliin pystyisikään, mutta meneppäs tuon Yrjölän äijän puheille, sillä on vallan mahona se Kräpsälä, suuri asumus ja hyvät maat, kun vaan asuu. On huoneetkin reilassa ja minä luulen, että kyllä se sinut ottaa." Ei Pirjola vaan pahoittanut Juhan mieltä; hän oli Juhan tietämättä jo valmistellut asiaa.
Niinpä siis Juha eräänä sunnuntaina istui monta tuntia Yrjölän äijän kamarissa. Yrjölän äijä puhua lässytti isäntämiehen puheitaan, yski ja meni tavan takaa piippuhyllynsä ääreen lataamaan piippuaan. Juhalle hän ei tarjonnut. Juha punoitti ja hieroi hikoilevia kämmeniään. Jonkinlainen kauppa kumminkin syntyi. Kun ei Juha nyt vielä voinut ottaa haltuunsa torpan kaikkia maita, niin ei osattu tehdä minkäänlaista kontrahtiakaan. "Kylläs siellä ainakin minun aikani olla saat, kun vaan kunniallisesti elät ja työtä teet", sanoi Yrjölä. Toistaiseksi oli Juhan tehtävä päivä viikossa omin ruuin.
Juhan mielessä riitelivät vapautuksen ja takertumisen tunteet, kun hän palasi Pirjolaan. Oli niinkuin olisi kymmenen eri läpeä jo imenyt hänen vähiä rahojaan. Mutta eteenpäin oltiin kumminkin menossa.
Sattui niin, että isäntä, Riina ja Juha joutuivat kolmisin, kun Juha palasi uutisineen Yrjölästä. Muodostui hiukan juhlallinen hetki, johon isäntä vuodatti ainaisen toivorikkautensa ilmoittamalla, että hän kustantaa häät, koska heiltä nyt kerran aina piika naidaan. "Sinä Juha olet ollut uskollinen palvelija, pysy vaan yhtäläisenä omallakin pellollasi, kyllä Herra sinua siunaa", sanoi isäntä ja päätti tämän hetken leikillisesti virkkoen:
— Niinkuin varis vuovaa toiselta vainiolta toiselle vainiolle, niin nyt siis Juha ja Riinakin vuovaavat Pirjolasta Yrjölään.
Sisäisen tyydytyksen tunne kuvastui isännän koko olemuksesta.
Häät vietettiin sitten piakkoin Pirjolan pirtissä. Niiden huminaan hukkui tyystin melkein kaikki tähänastinen; ainoa mikä ei hukkunut oli Riinan siunattu tila. Se ilmaisi itsensä tunnista tuntiin, huminan jo väsähtäessäkin. Pihamaalla kuokkaväen kesken tapeltiin kelpolailla, mutta sulhanen ei siitä mitään tiennyt; hän oli juopuneena nukkunut pakarikamarin sänkyyn. Mies nukkui, mutta korvat olivat avoinna ja niiden kautta saapuivat humunsekaiset viulunsävelet hänen unitajuntaansa ja pitivät siellä yllä semmoista poikkeuksellista onnentilaa, joka ei milloinkaan valveilla, eikä toista kertaa unessakaan, auennut tämän elämänvaeltajan tajuttavaksi.
Mutta Riina kokosi yön kuluessa neljättäkymmentä markkaa häälahjoja, puolta enemmän kuin Pirjolan edellinen piika oli saanut. Hän kävi pihalla hillitsemässä tappelijoitakin, joista reippaimmat seurasivat häntä pirttiin tanssimaan ja antoivat nekin monta markkaa.