Taas oli elämä järkähtänyt uudelle asteelle. Huomenis olisi Jannen ollut mentävä hevosineen taloon päivätöihin, mutta siihen ei pystynyt hevonen, eikä kunnolla mieskään. Päivä sai jäädä rästiin. Janne ajoi sontaa navetasta pihaan, kun lehmän säki hankki jo hipaista navetan kattoa. Sonta oli tänä talvena jäänyt ajamatta pellolle paperin ajon vuoksi. Ja tähänastisesta paperin ajosta oli nyt yhteistuloksena vähän toista markkaa rahaa — ja pirtin lattialla taskukellon sirpaleita. Ja sängyssään makasi yhä Ville selkä kipeänä.
Sanomattoman apea oli tämä päivä. Eivät voineet nuo onnettomat edes toisiaan haukkua, kun kaikilla oli suuria syitä. Kalle-pojan elämä tuli kuitenkin tästä puoleen niin tukalaksi, että Riina salavihkaa toimitti hänelle palveluspaikan kauaksi kylälle. Sitä tietä Kalle hävisi kotoaan. Vanhimmaksi lapseksi jäi silloin Hiltu, kalpea ja vaitelias tyttö. Mutta Riina oli paraillaan raskaana ja siitä syntyi myös tyttö, Lempi. Sen jälkeenkin vielä tuli poika, Martti. Niin niitä tuli.
Näissä oloissa ei juuri tapahdu mitään suuria, kertakaikkisia romahduksia, niinkuin kehittyneemmissä oloissa. Tapahtuu vain pieniä nykäyksiä, jotka siirtävät elämän menoa ikäänkuin astimelta toiselle. Kun nykäys on ohi, niin ei sitä taas enää muistetakaan, vaan jatketaan uudella tasolla. Sillä samaa elämäähän se on kaikissa muodoissaan, eikä sen suhteen ole olemassa muuta ehdotonta, kuin että se on elettävä.
Ville taisi ensin vähän toipua kivustaan, se jo liikkui, söi ja nukkui. Mutta sitten alkoi selkä taas vihoitella ja rupesi lopulta mätänemään. Silloin oli jo aikaa unohdettu ne monet tärisyttävät seikat, jotka sattuivat siihen aikaan kun Villekin sai alun kipuunsa. Elettiin vain ja asuttiin yhä riutuvaa asumusta. Höllyttiin; saatettiin tehdä niinkin ajattelematon teko, että myytiin hevonen.
Niin kuluvat vuodet ja täyttyvät vuosikymmenet.
Toivolan Juhan — häntä sopii jo taas sanoa Juhaksi — elämänkaari on loivasti laskenut, keski-iän kiinteämpi elämänote on lientynyt. Kun puolueettomasti katselee hänen nykyistä elämäänsä, on siitä jo löytävinään semmoista pitkän, syvän huokauksen tunnelmaa, joka käy hyvin ansaitun unen edellä. Mutta kun paikkoja särkee, niin uni ei tule; saa huomata monta semmoista huokausta, ennenkuin pää kallistuu. Ehtii monesti katkeroitua ja jälleen leppyä, ennenkuin suuri vapauttava uni saapuu.
Juha myi hevosensa ja rahat on tullut kulutettua. Viimeiset menivät apteekkiin Villen lääkkeistä, takaisin tuli vain pennin rahoja. Nyt on jo moniviikkoiset hevospäivät rästissä ja vähän on tullut tehtyä apupäiviäkin; vasta kaksitoista, ja kesä on puolessa. Hän on koettanut puhua isännälle, ettei vielä ole löytänyt soveliasta hevosta ostaakseen. Isäntä ei ole puhunut mitään.
Vanha Yrjölä on kuollut jo. Tämä on hänen poikansa Taavetti, joka nyt on isäntänä. Se on käynyt maamieskoulunkin. Se on sanonut, etteivät isänaikaiset töllinkaupat sido häntä, poikaa; hänen ei niitä tarvitse tuntea jollei tahdo. Hän on saanut talon ostokaupalla, eikä hän ole kiinnekirjoissa huomannut mitään tölleistä puhuttavan. Näin se sanoi isännäksi tullessaan, mutta on se sentään näihin asti kaikki torpparinsa "tuntenut".
Kuinka nyt sitten vanhan Toivolan ruvennee käymään niitten hevospäivien tähden?
On tyven, helteinen sunnuntaipäivä, kolmen aika. Toivolan Juha istuu pirtin kynnyksellä paitahihasillaan, avopäin ja avojaloin. Ulkonaisesti on lämmin ja suloinen olla, ja niinpä melkein on sisäisestikin. Ei jaksa, ei aina jaksa miettiä sitä hevosasiaakaan, mutta ei vielä juuri tahdo päästää täyteen tietoisuuteen sitäkään varmuutta, ettei enää omaa hevosta saisi. On seisahdus niinkuin tuulten kääntyessä. Lienteä ikämiehen mieliala, joka ei ole kaukana kyynelistä.