Pyhäinen aamupäivä kului regulaattorikellon naksuttaessa, Juha oli isännän kamarissa hiukan kuumilla hiilillä. Kun asiat vähitellen rupesivat kääntymään parempaan päin, muuttui Juhan tuskastuminen hillityksi uhoksi, lämpöiseksi myöntelyksi. Lopullisesti sovittiin niin, että Juha luovutti Toivolan maat talon haltuun paitsi yhtä tynnyrinalaista tilkkua. Hän sai edelleen asua pirtissä, lehmä sai käydä metsässä, ja maassa olevista puista hän sai koota kaksi uutta syltä vuodessa. Näistä eduista oli hänen tehtävä kolmekymmentä päivää omin ruuin ja kymmenen päivää talon ruoassa. Ja jona päivänä hän kajoo luvattomasti metsään, niin silloin tietää mitä seuraa.
Rengit olivat jo kyökissä päivällisellä, kun Juha posket punoittaen meni siitä ohi ulos. — No nyt oli ruumis maassa ja torpan asia selvitetty. Juha kaipasi ja kiiruhti kotiin syömään lastensa kanssa.
* * * * *
Puolukoitten poiminta-aika on parhaillaan.
Juha on Hiltun kanssa marjassa vanhoilla hyvillä paikoilla, joilta ennenkin on Toivolaan rahoja ansaittu. Entisten marjarahojen laita oli kuitenkin hiukan niin ja näin, sillä Juha itse oli marja-aikana sidottu syystöihin eikä voinut seurata noiden rahojen tuloa eikä menoa. Nyt eivät olleet syystyöt tiellä, nyt oli Juhankin hauska täysin innoin antautua tuohon sievään ja viehättävään ansioon. Marjain poiminta on aivan läpeensä toisenlaista työtä kuin esimerkiksi töllin asuminen. Kun käy tyhjentämässä poiminta-astiansa isompaan koppaan, näkee aina niin somasti kuinka niitä karttuu. Ja se on niin tyystin kaikki puhdasta ansiota, siinä ei tule kysymykseen kontrahdit eikä taksvärkit, ei lumen eikä veden makuut. Torpan asuminen ja muu semmoinen resuaminen ei ole oikeastaan mitään ansiota, se on vain semmoista täytettä, jota elämän on sisällettävä ja johon erottamattomasti kuuluvat akka, mukulat, kivulloisuus ja muu hankaluus. Siinä on Juhakin aikansa ollut, mutta nyt tuntuu vihdoinkin pääsevän ansaitsemaan. Kyllä niitä ansioita aina ilmestyy. Parkin luistaminen ei suju enää tänä vuonna, mutta annas kun ensi suvi tulee, silloin otetaan siitäkin sievät markat.
Toiminnan piiri pienenee ja käy samalla tiiviimmäksi ja herttaisemmaksi. Lapset jäävät kolmestaan kotiin, kun Juha menee puolukoita myymään. Jäävätpä Lempi ja Martti vallan kahdenkin, kun Hiltu jo menee uusia marjoja poimimaan. Ville on poissa ja äiti on poissa, kuuma suvi on poissa; on syksy — "tytky", kuten Martti sanoo Lempin perässä. On raukea hiljaisuus, monen monessa pirtissä päivä liukuu säteettömänä aamusta iltaan.
Tuttu Toivolan Juha mittaa puolukoita erään huvilan portilla. Hinnasta on jo sovittu ja Juha on itsetietoisen näköinen, sillä hän tietää jo suunnilleen paljonko hän tulee saamaan rahaa. Roteva huvilan röökynä seuraa mittausta, ja kun se on päättynyt, antaa hän setelin ja kysyy antaessaan:
— Eikös Juhalla ole siellä kotona semmoinen ripillä käypä tyttö?
Juha keskeyttää vaivalloisen päässälaskunsa ja vastaa, että on kyllä,
Hiltu.
— Jaa. Minun tätini rehtorska vaan tarvitsisi semmoista palvelustyttöä ja hän ottaisi mieluummin maalta, kun hän on vanha ja vakavahenkinen leski-ihminen. Eikös teidän tyttö ole semmoinen yksivakainen?