Juhan on yhä puolukoitten hinta laskuerissä. Hän vastailee hajamielisesti ja höpisee hermostuneesti. Saa vihdoin summan selville ja pussiaan kaivaessaan tokaisee:
— Kyllä Hiltu semmoinen on, ettei se siitä parane. Jaa mikä se on se röökynän täti?
Päivä on samea mutta niin hiljainen, että kukon laulu kuuluu etäisestä talosta. Kylien halki vaeltaa Juha maantietä pitkin korpeaan kohden tyhjä koppa selässä ja rahat taskussa. Hiltu pääsee terehtörskän tykö piiaksi. Yhä jatkuu vapautuminen ja kohoaminen. Sitä tietä Hiltu vielä nousee. Minunkin likkani kelpaa herrasväkeen piiaksi. Aina se sieltä voi jotain hivuttaa Lempille ja Martillekin. Yhä vähemmän tarvitaan elämiseen, kun Hiltukin vielä menee pois. Kyllä minä lehmän hoidan. Niinä päivinä on huonompaa, kun minä olen talossa, mutta kyllä se menee. Juha alkaa laskea ja suunnitella olojansa, jotka nyt tuntuvat melkein liian valoisilta. Täysin tyvenessä, kosteassa ilmassa kuuluu yhä kukkojen laulua. Pyrkii väkisin mieleen, ettei tämä rauha tiedä hyvää.
Hiltu nyt kumminkin menee piiaksi. Asian kuultuaan hän itkee hiukan, jostain syystä tulee äiti-vainaa taas mieleen. Hän ei sentään pane vastaan, vaan elää jo itsekin yhtämittaisessa menon ajatuksessa. Hän puhelee ja häärii entistä enemmän pikkulasten kanssa, käy uudestaan läpi monia pieniä näperryksiä, joita hän pikkuisten kanssa yhdessä on näperrellyt. Siinä kuuluu: "mikä te huvila on? mikä te telettöltkä on?" Ja välillä itkee Hiltu äitivainaata, sillä lauantai on jo ylihuomenna.
Omituinen sisäisen puhtauden tunnelma täyttää Toivolan asumuksen Hiltun lähdön edellä. Valmistuksissa ei tule mitään kiirettä, odottamalla odotetaan lähtöhetkeä. Ja vihdoinkin nousee se aamu, jona asumuksen väet herätessään muistavat, että tänäänhän Hiltu lähtee.
Päivä paistaa sinä päivänä. Se paistaa Hiltun uusiin rasvanahkakenkiin ja valkoiseen lettinauhaan. Lähtökunnossaan hän on ihmeellisen hento olento, joka jo kauan sitten on näistä toisista eronnut. Kun hän nyt menee sinne kauaksi ja semmoisiin oloihin, eikä täällä kotona enää ole äitiäkään, niin vaistotaan selvästi, että hän eroo iäksi. Se seikka antaa hänen olemukseensa tuon oudon hohteen. Pikkulapset ovat totisia. Heidät suljetaan pirttiin siksi aikaa kun isä on Hiltua saattamassa. Nyt ne jo menevät navetan edessä. Kaksi pientä päätä painuu pirtin ikkunaan niin lähelle kuin suinkin, mutta niiden silmät eivät näe lähtijöitä muuta kuin kolmen neljän sylen matkan; viimeisenä näkyy Hiltun kantapää, niinkuin jokin erillinen pikku sävähdys, joka nopeasti kierähtää ruudussa olevaan nystyrään. Lapset viipyvät vielä nenä ruudussa. Sitten he pudottautuvat penkiltä alas tyhjään pirttiin, jossa vielä tuntuu iäksi kadotetun Hiltun haikea henki. Sitten alkaa pitkällinen isän-odotus lukittujen ovien takana.
* * * * *
Suuri tai ainakin ennenkuulumaton asia on tapahtunut. Torppari Johan
Toivolalle on postissa tullut jotakin. On tullut kirje ja sanomalehtiä.
Ne ovat viikkokauden maanneet talon kyökin ikkunalla, kun Juha työhön
tullessaan saa ne kyökkipiialta.
— Toivolasta on kanssa tullut temokraatti, pilailee isäntä, kun näkee Juhan Kansan Lehdet. Juha on ihmeissään, kun hänelle sanomia on ruvennut tulemaan. Kirje on kaiketi Hiltulta — vaikka Juhalle sekin ajatus oli kovin outo. — Lue sinä Iita.
— No antakaa tänne vaan, kyllä minä luen.