Ja niin Juha, sopivassa tilaisuudessa aina kysäisten, lopulta pääsee asiasta selville. Sota on alkanut. Sota — sitä sanaa ei sanota, se on niinkuin suuri, liian peloittava yhteissumma joistakin edellä käyneistä seikoista. Sota — onko se todellakin sotaa, kun punakaarti ja lahtarit ottavat yhteen. Eikö se ole vain jotain semmoista kuin suvella meijerin tykönä, mielenosoitusta. Eihän mielenosoittajille kukaan mitään voi, niitähän on niin paljon. Tuntuu mahdottomalta ajatella, että semmoiseen sakkiin ruvettaisiin ampumaan.
Pirttiin tulee uusia miehiä ja Rinne menee vastaan. Sillaikaa koettaa Juha kamariin jääneiltä udella tätä asiaa, melkein kuiskaten, ikäänkuin ei olisi rohjennut Rinnen aikana. Juhalla on kotona vähän huonosti asiat, kuinkahan tässä käy?
Pirttiin on tullut kuusi miestä, sieltä näkyy jo haulikon piippuja. Tähän asti oli kamariseura keskuksena, nyt se hajoo. Keskus siirtyy pirttiin, jossa on joukossa tavallisia nuoria sällejäkin. On linnassa olleitakin, joita Juha tähän asti on vaistomaisesti pitänyt parempiin asioihin kelpaamattomina. Mutta nyt on ilmassa semmoinen suuri henki, joka pyyhkii pois entisyydet. Paperossin savu sakenee. Joukko on jo siksi suuri, että yksilö ja hänen erikoisuutensa katoaa. Tämän päivän tuntu kohoo, ei ole eilistä eikä huomista. Kun parikin uutta miestä saapuu, kasvaa joukkohenki aina kaksinkertaisesti. Suunnitellaan jo vahtivuoroja yöksi. Ihan kuin itsestään, kenenkään pyytämättä, jää Toivolan Juhakin Rinnelle yöksi. Jossain hyvin kaukana on se iltapäivä, kun hän lähti sieltä kotoa, kun ei ollut leipää eikä heiniä. Noilla miehillä on kaikilla vielä äsken ollut samanlaisia asioita. Nyt ei niitä ole.
Tämän paikkakunnan "punainen aika" on alkanut. Aamulla on jo Rinnen pihassa miehiä riveissä, jotka sitten etenevät eri suunnille aseita ottamaan. Iltapäivällä on jo ensimmäinen talollinen saanut pakkomääräyksen, hän tuo olkia — kasarmille; se sana on ilmestynyt käytäntöön päivän kuluessa. Miehet palaavat pyssymatkoiltaan, heitä on jo paljon, ei enää osaa sanoa, milloin kukin on tänne ilmestynyt. Tupakin savun seassa käy puheen porina, muistellaan mitä kussakin talossa tapahtui. On jo joukossa semmoisiakin sällejä, joita ei Toivolan Juha ollenkaan tunne. Rinne oleskelee eilisen seuransa kanssa taas kamarissa; se on esikunta. Kasarmi ja esikunta — niiden ympärillä leviää muu paikkakunta vieraantuneen näköisenä. Tuolla on Toikka, tuolla on Paitula. Mitähän kirkonkylässä on tapahtunut?
Toivolan Juhalla on yksi pieni painajainen, joka häntä melkein ärsyttää: on jo toista vuorokautta siitä, kun hän läksi kotoa. Tämä humina on herkistänyt hänen tuntonsa. Hän ymmärtää, ettei hänen vielä tämänkään päivän kuluessa käy lähteminen! Syödessään voileipää ja perunakeittoa hän koettaa ratkaista kysymystä, kestävätkö lapset ja lehmä vielä tämän päivän. Tämän yhden iltapäivän ja tulevan yön.
Vaikka vyöry kasvaisi kuinka nopeasti, niin vaatii se kumminkin aikansa. Ja Juhan asian menestyminen edellytti jo vyöryssä melkoista suuruutta. Vasta kolmannen päivän iltapuolella se tapahtui.
Silloin kuului jo hyräilynä, vihellyksenä, äänekkäänä lauluna, lasten kimityksenä ja naisten hoilotuksena, kuului maanteiltä hevosjonoista, sivuteiltä ja karjapihoista, että
raakaa sortovaltaa vastaan nousee maasta armeijasta jalon kansan parhaat voimat taistohon;
silloin tiedettiin jo mikä oli hallitus ja tunnettiin mitä merkitsi vapaus. Vapaudentunne karmi vilunväreinä vanhan Jussinkin koko olemusta, ohut ääni vapisi laulua tavoitellessa, kun pitkän kiusauksen jälkeen vihdoin hänenkin yksityinen vapautuksensa koitti; kun Pirjolasta vietiin Toivolaan heinäkuorma niin että heilahti vaan ja Juha itse kantoi Rinneltä runsaan taakan elintarpeita lapsille, jotka nälästä ja itkemisestä olivat puolipökerryksissä. Lopultakin saattoi Juha häiritsemättä antautua laajemman, aatteellisen vapautuksen asialle.
Silloin oli kaikki jo niinkuin perästäkin. Seuraavana yönä Juha näki Rinnellä Kalle-poikansakin, lihavan ja punakan tamperelaisen vosikan; se oli komppanian päällikkö. Mitään isän ja pojan suhdetta ei heidän välillään ollut; ei ollut sen edellytystä: Juhan äreätä isänvaltaa. Kalle puheli Juhalle niinkuin muillekin miehille. Aamulla hän lähti Kuuskoskelle päin.