Kuului jo kuiskeita: se-ja-se suuri herra ei enää ole elävien joukossa. Semmoisista ei paljoa puheltu. Puheltiin eri talollisten asioista ja olikkeista ja eriteltiin ajan kuluksi heidän kunkin luonteensa piirteitä. Huomenna tulee jo viikko siitä kun tämä alkoi. Paikkakunnan olotila oli ensi päivien aikana syvästi järkähtänyt, mutta järkytetty olotila muuttui pian vakinaiseksi. Tällä uudella olotilalla ei paikkakuntalaisten kesken ollut mitään erityistä nimeä, se oli sitä mitä se oli; sen yksityiskohdista vain arkaillen puhuttiin. Vasta valkoisten tultua kuultiin, että tämä oli kapinaa ja Suomen vapaussotaa.
* * * * *
Tätä sotaa tulee jo kestäneeksi seitsemän viikkoa. Ensimmäisten päivien kohonnut jännitys on jo aikoja lauhtunut monissa välinpitämättömissä sieluissa; kyydit, pakkoluovutukset ja lupaliput ovat jo totuttua tapaa, vain hiukan sävähdetään, kun hevonen nousee taloon ja reestä näkyy kiväärinpiipun tuttu pää lataustikkuineen ja punaisine ruususolmuineen. Mutta tulijoita puhutellaan tuttavallisesti ja heidän määräyksensä luvataan täyttää: tuttuja oman paikan miehiä, mikäs siinä… Ja sitten reki jo taas etenee pihasta. Kohta kai jo tulevat maidonottajatkin rintamalta päin.
Elämä on melkein yksitoikkoista. Ehtoohämärissä piipahdellaan talosta taloon, istutaan pirteissä ja jutellaan näkemyksiä kyytimatkoilta, toistellaan vieraspaikkaisten kaartilaisten puheita. Kaikesta puhutaan hymyillen eikä kukaan tahdo olla kenellekään epäystävällinen. Pidetään mahdottomana lahtarien etenemistä tänne — muuta nimitystä kuin lahtarit ei kukaan käytä. Joku on kyytimatkalla saanut tupakkia ja jakaa sitä toisille. Kuullaan että Paitulan herra on määrätty käymään Rinnellä neljästi vuorokaudessa; se nyt ei liikuta ketään. Joku sivullinen ajattelee salaa mielessään, että pieni nöyryytys tekee sille hyvää. Puhutaan, että Rinnen poika on kaatunut; sama sivullinen tuntee melkein hiljaista riemua, että sekin huligaani on poissa. Sivullinen näkee kaikki ne seikkojen sarjat, jotka tähän ovat vieneet. Hänelle tuottaa tämä aika hillittävää tyydytystä, kun tapahtuu juuri niinkuin pitääkin, eikä hänellä ole muuta tunnonvaivaa kuin hitunen malttamattomuutta. Pikemmin vain lävitse kaikki. Hän tietää, ettei kumpikaan puoli ole kykenevä voittoon. Sillä kaiken voiton ensimmäinen edellytys on se, että voittaa itsensä.
Näin joku pinnan alla pysyttelevä salainen sivullinen aprikoi, ja nyt hän jo alkaa hermoissaan tuntea, että asiat edistyvät. Elämä karttaa pitkällistä yksitoikkoisuutta, elämällä on yleensä hiukan intohimoinen luonne.
Tässä jatkuvassa huminassa Toivolan Juhakin yhä mennä rehjuaa. Koko sodan aika hänet on nähty näillä tienoin punaisine nauhoineen ja killisilmineen. Häntäkin on ollut nyt toteltava monen talollisen, joka ennen ei ole antanut hänelle edes tavallisen sosialistin arvoa. Juha on mielellään läsnä kaikissa tärkeämmissä tilaisuuksissa silmät pystyssä ja suu ankarassa kureessa. Mielellään hän myös lähtee pakkoluovutuksille, vaikka oman talon isäntä jo lähetti esikuntaan semmoista sanaa, että "eikö teillä nyt siellä parempaa miestä ole kuin Toivolan Jussi". Moni antaisi mieluummin puolen taloaan jollekin toiselle, kun ei nyt sentään tarvitsisi vanhan Jussin käskettävänä olla. Jussi on jostain käsittämättömistä syistä erikoisen sietämätön ja vihattu talollisten kesken.
Juha ei omasta puolestaan niin kovasti vihaa talollisia. Ei hän muuta, kuin että he nyt näkisivät sen mitä hän on aina sanonut: että kansa on kaikkivaltias ja että toisten työn tuloksilla eläminen kerran loppuu. Ei ne sitä ennen kuunnelleet, ja jos hän meni kyökkiin, niin tuskin istumaan käskettiin. Ja vaikka hän olisi kuinka hevelin puheen antanut, niin ei muuta kuin ynähdettiin ja suunnattiin huomio muualle. Ja kyllä Juha on nyt sodan aikanakin huomannut, kuinka niitten sisällä kiehuu, kun hän menee määräystä viemään.
Semmoista se on ollut poloisen Jussin kohdalta. Tänään on jo moni salainen korva puhelimessa kuunnellen saanut aavistaa, mitä pian tulee tapahtumaan, mutta Juha ajelee vielä Niemisen Kallen kanssa pitkin kylää vällyjä keräämässä. Juhan näivettyneet aivot eivät ole kaivanneet mitään selkoa asiain tilasta. Hänellä on jo säästössä hyvän joukon kuudettasataa markkaa. Onhan siinä rahaa, mutta enemmän hän oikeastansa on ajatellut sitä tulevan nyt, kun kerran näin ruvettiin. Sillä vaikka hän nyt kyllä sen töllinkin saa taloksi metsineen päivineen, niin tarvitsisi hän silti rahaa paljon enemmän. Rupeaa vähän niinkuin pitkästyttämään. Hän on kyllä uutterasti toiminut tähän asti ja toimii vieläkin, mutta vähän hitaasti tämä toimi käy. Rinne taitaa kanssa vähän katsoa omaa etuaan, sillä kun on aina isot rahat takanaan.
Näistä hän vähin puheli rinnallaan istuvalle Niemisen Kallelle. Mutta Kalle kuunteli häntä vain toisin korvin, vastaili haluttomasti, hyräili ja katseli eteensä. Ei missään eikä kenestäkään Juha ollut koko elämänsä aikana tavannut oikeata toveria…
On jo ehtoohämy, kun Juha saapuu saaliineen esikuntaan. Hän tulee ovesta sisään, partaisissa kasvoissaan äreä uhon ilme: hän on vanha mies, mutta hän sentään kulkee ja toimii — kyllä tässä hukka tulis, jos kaikki vaan täällä venyttelis. Toimia nyt täytyy, kun on toimen aika. Ei ole yhtään liikaa, vaikka Rinneska pyytääkin Juhaa kyökin puolelle kahville.