Loviisa. Yksinäinen nainenko? Sinä puhuit vielä hänen kanssaan samalla kuin tilasit limonaadia minulle.
Heinonen. Luonnollisesti! (Itsekseen.) Hän kysyi osotettani … vaan olin varovainen ja jätin sen sanomatta.
Loviisa. Puhuitteko ranskaa?
Heinonen. Me puhuimme saksaa. »Wie stehts und wie gehts?» sanoin minä. — »Bien», sanoi hän. — »Dank!» sanoin minä. — »Tjenis», sanoi hän — ja se oli keskustelumme loppu.
Loviisa. Minä en usko sinua… Mies, joka nuoruudessaan…
Heinonen. Vanha nuotti! — Kyllä minulla on hauska! (Puhaltaa.)
Loviisa. Alotatko taaskin tuon ijänikuisen törötyksen?
Heinonen. Ainoastaan saadakseni sinut hyvälle tuulelle, enkelini.
Loviisa. Luulen, että siten vaan koetat salata neuvottomuuttasi… Jospa sinäkin ottaisit veljestäni esimerkkiä!
Heinonen. Ei kiitoksia! Minä olen kylliksi hyvä, omasta puolestani ja olkoon hän omastansa.