Heinonen. Ja kuitenkin olit ensin ulkona kävelemässä.
Henrikson. Niin, teidän seurassanne.
Heinonen. Ei, vaan sittenkun olimme tulleet teaatterista. Tai ehkä erehdyin. Luulin kuitenkin ikkunasta nähneeni sinut. (Henrikson iskee silmää.) Mitä sinä noin räpytät silmiäsi, veliseni?
Henrikson. Silmääni varmaankin meni jotain.
Emma. Se on vaan yönvalvomisen seuraus.
Henrikson. Yövalvomisenko?… Niin todellakin!… Tuo kirottu kirjevaihto!…
Emma. Mutta nyt on aika juoda kahvia. Paljonko kellosi on, ystäväni? Se käy aina niin tarkasti.
Henrikson. Kelloni … (etsii liivintaskuista) se on… (Itsekseen.) Hiidessäkö kelloni on?
Emma. Eikö se ole taskussasi?
Henrikson. On kyllä… Ei, se on varmaankin huoneessani.