Henrikson (iskee silmää). Etkö muista sitä?… Eilen!
Heinonen. Mitä sinä taas noin isket silmää?
Henrikson. Niinkö?… Se on heikkoutta … ei mitään muuta kuin heikkoutta.
Heinonen. Muistisi myöskin näyttää olevan heikko, koska kello…
Henrikson. Kello tosiaankin!… Enkös minä sanonut, että se on kellosepällä?… Niin, siellä se on — korjattavana.
Emma. Sinä olet ollut viime aikoina hyvin hajamielinen, rakas mieheni.
Henrikson. Se on vaan heikkoutta… Ohimoissani jyskää… (erikseen) Päässäni on kokonainen paja.
Emma. Ukko raukkani! — Minä vedän oman kelloni. Se seisahtui eilen illalla. Lainaa minulle kellonavaintasi. Sehän on aina kukkarossasi.
Henrikson. Aivan kernaasti… Kas tässä! (Etsii taskuistaan.) Missä on kukkaroni?
Emma. Eikö sinulla ole sitäkään?