v. 2.
Enkeli jo unell suloisella Tuuwitti pojan pjenoisen: Kuin se kuuli — hymyll hiljaisella, Kanteleen äänen Kaunosen — Näkki istujen Lumpehen lehellä. Soitti iloiten Kahilain Keskellä — Jos onnee aiwot nautita, Nij'n weisun kallis arwo käsitä.
v. 3.
Wähä Wille rannallen se riensi Sanoin: Suos oppi Soittosi? Tules kulta! Käytäs tänne Käsi Ilolla täytän toiwosi — Näkki tajua Wain weisut wesissä Ja nijhen neuwua Saa meren salissa: Jos onnee aiwot nautita, Nijn weisun Kallis arwo käsitä.
v. 4.
Jossäs tunnet toiwon määrättömän. Syttyneenä syämmessä, Otas harppu, ilon äärettömän Hawaita saat sen äänessä — Taiwan tarholla Kuin tähet Koittawat — Laula Soitolla Ja wuoret wastaawat: Jos onnee aiwot nautita, Nijn weisun Kallis arwo käsitä.
v. 5.
Wille Koski kjeltä kanteleessa Ja äänen säteen muotossa Wäristen meni keon kukkaisissa Ja meren mustan Kallwossa — Usein illalla Kuin kannel äänteli Hän nyt rannalla Näkin kans lauleli; Jos onnee aiwot nautita, Nijn weisun Kallis arwo käsitä.
v. 6.
Toiwon Koitteen Kirkaan harpun päällä Kuu yöllä kaunis walaisi, Wäinön haamu weellä hämäräällä Surewan Jouhteen kuwaisi; Willen powessa Jossa Pyhyys paloi Harpun lywessä (lyödessä) Ilo ja suru soi: Jos onnee aiwot nautita, Nijn weisun Kallis arwo käsitä.