Tuossa hymyin taivahaisin
kylvystään hän uinuupi…
Heräs jo, kun hopeaisen
kukan lehti putosi.
Mitkä silmät! Nähdä suo ne
katseitteni koko maan.
Ei, sen mailman ilmi tuo ne,
mit' ei täällä olekkaan.
Tuonne nostat, kaunokainen,
minut valon lähteillen.
Siihen suloon tyydyn vainen,
minkä näytät minullen.
Kyproon saavuin unissani,
Kyprosta taas taivaisin,
Selma saapui — haaveistani
heti haihtui kumpikin.
Ei, hän vie mun molempihin:
Kypros on, miss on hän vain;
kun hän katsoo taivaisihin,
luulen siellä olevain.
Samppanjaviini.
Juo! Pian haihtuvi päilyvä helminen; juo! Joudu, jos jaloa, suurta sä tahdot. henkeä ällös sä sammua suo. Tyhmä, min riemuna vain ovat vahdot, saa veden, vain veden paljahan tuo.
Saas! Sulohetki ei säilyvä tääll' ole; saas; tunne ja myös hymy hienonen vallan kiihotin on sekä tainnutin taas. Raketti sammuin on korkeimmallaan, makein malja, kun juoja sen kaas.
Pois pian riemu se häilyvä rientävi, pois. Sen, jalon nestehen nauttien, luuli saavansa nuori — siks mielin hän jois —, taikka sen tois joku purppurahuuli: Riemu, ah! maassa ei viihtyä vois.
Ainoa suudelma.