Ne vettä saivat siitä,
sen säteitä ne joi,
ja sama päivä niitä
kuin itää purppuroi.
Äidille niitä ota
ja lausu: löysin ne
mä taivaan tiellä, jota
sä neuvoit minulle.
Ma taivaan portin alta ne poimin avoimen: — ja hurskaat kaikkialta löytävät portin sen".
Taivaanranta.
"Kas maahan kääntyy kansi taivaan; kas aamuruskon kultakin koskettaa puiden latvoihin! Miks'emme, äiti, kiirein aivan jo riennä täältä taivaasen, kun noin se ain' on läheinen?"
No, vastas äiti, käydään kohta nyt sinne! Ja he käyvätkin, molemmat tuntein taivaisin. Edessä lehdostossa hohtaa seasta varjoin valkeus, kuin Onnelasta kangastus.
"Kai tää on Eeden? Ihanaista!
Millaiset kukat, marjat, hei!
Vaan taivasta ei tässä, ei!
Nyt näen poissa näistä maista
kylässä kirkon luona sen
kultaisen pilven, kaunoisen.
"Maan päällä jos kuin kulkun' ohjaan,
edellä taivas poistuupi.
Vaan minne onkin matkasi,
etelään, itään, länteen, pohjaan,
niin rannalla sa taivahan,
näet matkas määrän ainian.
Kuuletko kelloin äänen jalon?
Huoneesen Herran kutsuu tuo.
On Herran päivä: Herra suo
taas lohdutuksen, rauhan, valon.
On kirkastettu temppeli.
Kirkastuu siellä sielusi.
Käy! Paratiisista sun pitää, laps, lähteä myös maailmaan matkaasi yksin kulkemaan. Jos niinkuin nyt sä jatkat sitä, niin, milloin päättyy matka maan, ei taivas sulta poistukkaan".