Oi aamu! Liitton' täällä uudistat kanssa Jumalan: Ken rusopilves päällä tuo armon sanoman? Sä, jonka loistannasta jo sylilasna riemuitsin, kointähti, oikein vasta nyt nimes tunnenkin,
Oot kuva Lempeästä, mi valon — ajan helmassa — erotti pimeästä verensä virralla: Silmänsä rakastavan hän luopi minuun katseellas, ja valon vapahtavan näen kirkkaudessas.
Vaalistut, katoot valoon sä päivän, jota ennustit, auringon läsnä jalon tok' aina sädehdit Auringon, mi nyt pian käy todistajaks liittoni, mi toivohon ain' ijan vihkiipi eloni.
Ah, tänään valoisesti, kointähti sielun loistele; vie meitä mieluisesti, mihinkä aiomme! Matkamme päättyy pian: Sä, silloin ehtootähtönen, taas kutsut rauhan sijaan, takana pilvien.
Kukkaissalko.
Liittons' uudistaneet aikoo olla juhannusna iloissaan. Oiva salko on jo kartanolla, lehtimaja laitetaan.
"Pojat, tänne perustusta luomaan,
vankkaan seisköön ylös aikova",
huusi Eetu, puolestansa tuomaan
rientäin paatta suurinta.
Salko morsioksi puetahan
helyin, nauhoin, kukkasin.
Ylös latvaan seppel sidotahan,
viereen vielä viirikin.
Seppelen soi Fanny, Eetu viirin.
"Kas, ne yhtyi!" kuiskaten,
Eetu Fannyn tanssimaan vie piiriin.
"Ylhäällä", saa vastimen.
Kelkkaretki.