Ruusu, riemuin punastuvin,
surun hetuletko syydät
päälle punas purppuran?
Mua seuraa tanssihuviin.
Ei, sä kyynelin mua pyydät:
luokses jäädä halajan.
Onko kuva kuolon haamun, kuolon kolkon käärehissä, vienoisella varrellas? Ei, sa, kukkain enkel', aamun valon sulosätehissä heräät, nouset haudastas.
Pääsky.
"Sä pieni pääsky, mitä mielit tulla mun akkunallen' aamuin puhumaan? Minusta on kuin sanomista sulla, vaan mitähän se olleekaan?"
Näin kysyi Fanny varhain aamusella,
avaten akkunan, sai vastimen:
"en selvin sanoin saata lausuella,
vaan käsittänet toki sen.
Kesäsi saapuu: kuinka onneisesti
ja tyytyin elää voit, sen opetan.
Kannamme kuormaa kaksi yhteisesti
ja teemme majan hupaisan.
Pidämme riemuin huolta pojistamme
ja heidän tavoistaan ja tarpeistaan,
ja heitä lentoon, lauluun opetamme,
Kiitosta Luojan lausumaan.
He pian ruokans etsii riemullisna.
Vaan perheen piiri yhdessä viel' on:
katolla tuolla istuu rauhallisna
tai leikiten käy lentohon.
Kun keto vihdoin lakkaa kukkimasta,
hiljaiseen matkaan täältä hankimme.
Kun kaikk' on täällä tehty, silloin vasta
parempaan maahan mielimme.
Laillamme elä elos armas suvi.
Sen umpun vasta olet nähnyt nyt.
Kas, puu, min kukintaa on nähdä huvi,
tavallas oli räytynyt."