Kiinni kokonaan sait mun pyydyksiin — villiporo niin kesyyn kiedotaan! Vedät totta kuin koski innostuin.
Sinut nähtyäin suurest' ikävöin; aina päivin, Öin mietin mielessäin: on se onni vaan, jos sun omaks saan!
Vaikka kätkeisit laakson kiven taa, taikka porolla metsään rientäisit: kivet, hongat vois tieltäin käydä pois.
Juokse, porosein, poikki vuoret, maat! Seistä, syödä saat majall' impysein. Siellä verraton sammal'-aarre on.
Araapialainen.
"Kas orhi!" hän lauleli, ratsastain erämaan läpi vain; "se mun reimasti vie kuten tanssiellen. Minut tuntien kyllä se kiitävi, minua vain totellen. Sen korvat on siipinä yllä. Kuin gaselli kulkevi vaan se niin nopeaan.
Hyvä kalpani, kiiltävä pyssyni on. Kas, auringon paisteessa kuin välkkyvi hopeavyö! — Rakas tyttö mun milloin alla palmujen kaivolla näkevi, lyö sydän hällä kuin kyyhkysen silloin, kun haukka on pesässä sen, sitä ahdistaen.
Hän, tyttöni, hiipivi hiljallen, alas kaivollen. Isä äänensä huutakohon ihan vaan sorruksihin asti! Mä sieppaan tyttöni pois satulaan. Ori tuulena vie nopeasti. Meit' tähtöset katselevat, onnittelevat".
ISÄNMAA.
Suomalainen kansanlaulu.