Laulu H.G. Porthanin hautajaisissa.
1804.
Pois lähti isä, ystävä, tukemme, maine, valo; aina hänen nimensä muistaa totuus jalo.
Se pää nyt hautaan lasketaan,
mi mailman sisäls' vasta;
aarre ansion aina vaan
säilyy katoomasta.
On mykkä hän, min sananen
itävä oli jyvä;
mieliin vielä tuhanten
vaikuttaa hän hyvää.
Hän tien on tyhjäks jättänyt,
tien, min hän meille raati.
Muistopatsas häll' on nyt
Parnasso, min laati.
Jo — kuin tää ruumis — raukenee
myös mestarimme paja.
Vaan uus uljas ylenee
viereen tiedon maja.
Neroja saakoon se; ne vaan
ei hänen sijaans täytä.
Joka vuosisatakaan
moint' ei miestä näytä.
Priki ja Pursi.
1809.