Aika, kuin taivas, se ainian muuttuu:
tähdet ne nousevat, laskevatkin.
Vältitkö myrskyn? Miks itket? Mi puuttuu?
Päasithän taas pesähäs takasin.
Virkas sun kiinnittäköön vakavasti
kotihis, liittosi siunatkohon!
Henki, mi liitävi tähtihän asti,
myös yli luotojen lentävä on.
Jos sun on mitatut askelehetki,
jos sun on silmilläs varjostin, —
ahdas on piirisi, haihtuva hetki
on tosi elämän muutoinkin.
Vaan elo tuo, jota toivot sä vielä,
on hyvä ainian loppumaton.
Jalojen kanssa sä alkaos siellä
rikosten, harhojen vastustelon!
Maailman halki yks virtaapi valo,
yksi on järki. Se kuulla sun suo
muinaiset urhot, ja taas uni jalo
kaukaiset viisahat tuo poves luo.
Taivainen kunta! Sen ei rajat muutu,
ylläkkö, riita ei raastelekkaan.
Aina se kestää, jos ei ihan puutu
oikeudentunto sun rinnastas vaan.
Oi pyhä tunto! Jos täytät sä rinnan,
niin levon, rauhan sä rintahan saat.
Kuin vesikaar' yli ulapan pinnan
ilmassa yhdistä riistetyt maat!
Käynnillä Fiskarin tehtaalla, ja siihen kuuluvalla vaskikaivoksella.
1830.
Kävipä ryske julma Manalassa, mä tunsin jalkain alla tutinan, eteeni näin maan kidan aukeevan. Mä huusin: "näenkö nyt Pohjolassa, mit' olen kuullut maista etelän: syvyyden kaupungit ja maatkin nielevän?"