Sinistä meillä myös on taivaallakin
ja kirkas päivä, kuu,
ja metsä vehreä, ja talvellakin
vihanta moni puu.
Koskemme uljaat, rautaa vuoristomme,
järvemme hopeaa,
ja labyrinttimainen saaristomme,
karjamme laidunmaa.
Käy Pohjan kesäyönä iloksensa
keijuiset tanssimaan. —
Mut täällä maa on kaikin puistoinensa
kuin lauta laaka vaan.
Ei rypäleitä kasva kukkulamme:
vaan, veljet, hymyillään
narreille, jotka meille tervastamme
suo jalon viinin tään!
Sun maljas, maamme ja sen lippu! Vielä viet meidät Pohjolaan. On tosi vapauden kehto siellä ja koti ainiaan!
Reinin rannalla.
1795.
Hyvästi vuoret ynnä väki Saksan!
Hoi, ranskalainen, hoi!
Vapaasen maahas hyppään, jos mä jaksan
ylitses, Rein… Kas noin!
Maa! Maa! No, mitä nyt? Kas akkaa, et sä
ruvenne tanssimaan?
Hei, tornit, linnat, palatsit ja metsä,
kuin rupee kieppumaan!
Tää on, jos vain ei Hübner valehdelle,
nyt Fulda-papin maa.
Sen puustellipa kelpais vaikka kelle
ja viini, min hän saa.