Meille rauhan, siunauksen tuo Hän, uhri lunastuksen, Isän luona rukoillen, oikeuden sijaan tuopi armon, esimerkkins suopi, meitä sillä neuvoen.
Kuinka Herran tietä pyhää
synnin sitehissä yhä
orja käydä saattaakaan?
Joka kuoli puolestasi,
Hän sua kuulee, pahastasi
päästää, käy sua johtamaan.
Velkas syvyyden jos ratki tunnet ynnä tunnustatki katuvaisna, uskossa, kiitollisna mahdat ottaa armon taritun ja totta tunnon rauhast' iloita.
Koeta kiusaukset kestää!
Liha halajaa — sit' estä! —
väärään rauhaan nukkumaan.
Valvoa ja kilvoitella
täytyy sun ja odotella
Herran kättä aikanaan.
Rukoile sä innoin aivan, kunnes kuolemassa taivaan hedelmäinen kypsyypi. Silloin mainen katoaapi, sielus siellä olla saapi, miss' on ilo ijäti.
Kuolinhuokaus.
(Kuolevan virsi).
On tullut lähtöhetken' tahdostas, Jumala, Mä tyytyin alan retken, odottain Sinua, Vain turhuus, puutos mulla on täällä osanain. Sun luokses tahdon tulla. Ah, tule, Jesus, vain!
Ah, paljon rikoin vastaas; vaan katson ristillen: verestäs, kuolemastas on osa sielullen'. Myös minun puolestani, o, Jesus, täytit lain. Ah, ota kuoltuani sun luokses sielu vain!
Murheella jätän minun omani jälkeeni. He, Herra, ovat Sinun, heit' otat huomaasi. Heit' ohjaa polullesi, osoita heille tie, ja vihdoin taivaasesi meit' yhteen kaikki vie!