SAPPHO Sit' turhaan tavoittavat tuhannet! Se totta on, Melitta! Rakas tyttö! Sit' turhaan tavoittavat tuhannet! (Pannen seppelen uudelleen päähänsä) Se mainett' älköön pilkatko, kell' on se, se ei oo turha, tyhjä kaiku vain, on jumalvoima kosketuksessaan. Niin hyvä! Köyhä en oo! Sitä paitsi on mulla vielä oma rikkauteni: on nykyisyyden seppel mulle suotu ja tulevan ja menneen päivän kukat. Sa ihmettelet, etkö ymmärrä? Niin, ällös koskaan ymmärtämään opi!
MELITTA
Sa suutut?
SAPPHO
En, en, rakas lapseni!
Käy toisten luo ja sano, koska tahtoo
sun käskijäsi luonaan nähdä minut.
(Melitta menee).
Kuudes kohtaus.
Sappho yksin.
(Laskee, ajatuksiin vaipuneena, otsan käsiinsä, istuutuu ruohopenkerelle ja ottaa lyyran käsivarrelleen sekä lausuu seuraavan säestäen sitä muutamilla akkordeilla.)
SAPPHO
Ylhäällä asuva Aphrodite, juonikas tytär Zeuksen, ällös surulla, tuskalla paina, korkea, sydäntä sykkivää.
Mutta tullos, jos kauniilta koskaan
korvissas soittoni soinut on,
jonka sa sointuja usein kuulit,
isäsi asunnon jättäen.