EUCHARIS
Niin sinun! Mutta katsos uneksijaa!
Sa yksin tyhjin käsin tuletko?
MELITTA
Ma tahdon noutaa.
EUCHARIS. Tahdon noutaa, sanoo, mut liikahda ei silti paikaltaan. Sa sano, pieni teeskentelijä, mik' on sun? Mitä tapahtui, kun puolees niin katsoi pöydäss' usein valtijatar ja viekkain silmin sinut löydettyään taas pilkallisna silmät alas loi. Jok' kerta näin sun silloin punastuvan ja kiusalliseen hämmennykseen joutuin sun vanhan tutun toimes unohtavan. Ja kun hän suuren maljan ojentaa sun käski kaunihille vieraallemme ja arasti kun huulillesi veit sen, niin huusi äkkiä hän: silmät alas! ja puolet suuren maljan sisällöstä sa silloin permannolle vuodatit. Mut silloin Sappho nauroi. Mitä tuo kaikk' oli? Tunnustaa sun täytyy, tyttö!
MELITTA.
Sa laske minut!
EUCHARIS
Ah, en ensinkään.
Pää pystyyn vain ja kaikki tunnusta!
Ah, kyynelenkö silmissäsi nään ma?
Sa poloinen. En enempää ma kysy.
Mut elä itke! Vielä jos sit' teet,
ma tulen pahoilleni. Ällös itke.
Jo lopussako kukat? — Tulkaa sitten.
Me uudet noutakaamme. — Tänne istu.
Viel' ompi ruusuja, sa seppel sido
ja ahkeroi, mut älä itke, lapsi.
(Lähtee tyttöjen kanssa).
Kolmas kohtaus.
Melitta yksin.
(Istuutuu ruohopenkerelle ja alkaa sitoa seppeliä. Hetken kuluttua puistaa hän tuskallisesti päätään ja laskee alotetun seppelen viereensä.)
MELITTA. Ei käy tää. — Ah, mun pääni halkeaa ja sydän myrskyää mun rinnassani.