SAPPHO
Sa petturi!
PHAON Ei niin, en sitä oo ma. En pettänyt, kun lempeäni vannoin. Sua lemmin niinkuin jumalia lempii ja niinkuin hyvyyttä ja kauneutta. Sa korkeampain luokse käyös, Sappho; ei kostamatta luota jumalain käy kukaan alas kuolevaisten piiriin. Käsvarsi, kultalyyraa kantanut, se älköön alhaisehen tarttuko.
SAPPHO (poispäin kääntyneenä, itsekseen) Ma mereen heitän kultalyyran, jos se sillä hinnalla mun ostaa täytyy!
PHAON Kuin juopuneena välill' itseni ja maailman ma huojuin taistellen, ma turhaan kutsuin tunteitani, joiden ma luulin uinuneen, mut joit' ei ollut; niin olit eessäni kuin arvoitus, sun luoksesi ja pois sun luotasi mua oudot siteet väkevästi veti; mun vihani sun liian alhaiseksi ja järkeni sun korkeaksi liian mun lemmelleni sanoi — vertaiset vain toisillensa sopii. Silloin hänet ma näin, ja kohta kohti taivasta mun olentoni lähteet puhkesivat. Melitta, tänne, hänen luokseen käy! Sa älä pelkää, hän on lempeä. Sa hälle silmäs kristallin suo loistaa, hän että syvään rintahasi näkis ja sinut syyttömäksi tuntis!
MELITTA (pelokkaasti lähestyen Sapphoa)
Valtijatar!
SAPPHO (pidättäen häntä luotaan)
Pois luotani!
MELITTA
Hän suuttuu!
PHAON Oliko hän sitä, mitä hänest' epäröin ma uskoa? Sa luoksein käy, Melitta! Sa älä häntä rukoile. En nähdä voi hänen, ylpeän, sua loukkaavan. Sa älä rukoile! Sun arvoas ei tunne hän, hän muuten polvillaan sua tervehtisi — niinkuin syyttömyyttä vain syyllisyys! Mun viereheni tänne sa käy!
MELITTA Ei! Suo mun tässä polvistua kuin lapsi eteen äitinsä; jos näyttää hält' oikealta rangaista, sen tehköön, en tahtoansa vastaan kapinoi ma.
PHAON Et yksin itselles, myös mulle kuulut, ja nöyryytesi loukkaa minua! On vielä keinoja, joill' ottaa voimme, min pyynnöstä hän töykeästi kieltää.