PHAON
Sa vastaa! Lähettänyt nämä ootko?
SAPPHO (Rhamnekselle) Käy, saata luoksein orjatar, vain häntä enk' ketään muuta olen etsittänyt.
PHAON Pois! Häneen kajota ken uskaltaa! Sa vaadi lunnaat! Rikas en ma ole, mut kernaast' ystävät ja vanhempani mua auttaa onneni sult' ostamahan.
SAPPHO (yhä edelleen poispäin kääntyneenä)
En kultaa pyydä, omaani. Hän jää!
PHAON Hän ei jää tänne! Kautta jumalain! Sa valtas häneen menettänyt olet, kun häntä vastaan veitsen ojensit; sa palveluksens' ostit, henkeään et. Sa uskot sulle hänet jättäväni? Sa vaadi lunnahat ja päästä hänet!
SAPPHO (Rhamnekselle)
Ma mitä käskin, tee se!
PHAON Takaisin! Sa kajoot kuolemaas, jos häneen kajoot! — Niin onko ihmisyyttä vailla poves, sit' ettei ihmistuska liikuta? Lyö rikki lyyras, myrkyllinen käärme, ja laulusta sun huules vaietkoot! Oot runon kultalahjan menettänyt! Sa taidett' enää ällös häväise! On taide lapsi pyhäin voimien, on kukkanen, mi elämästä ylös päin sinikantta nostaa balsampään, päin tähteä, min sukua se on; siit' oot sa myrkyllisen yrtin tehnyt sun vihamiehiäsi tuhotakses! Kuin toisin, houkka, ennen ajattelin ma Sapphon, muinoin, ihanampaan aikaan! Niin lempeä kuin laulu mielensä, kuin laulunsa niin syytön sydämensä; ja rinnassansa liikkui sama sulo, mi oli huulillaan, ja olentonsa kaikk' oli mulle säveltä. Ja nyt ken taikaiskulla sun muuttanut on? Haa! Minust' ällös käännä silmiäsi! Sa minuun katso! Kasvoistasi nähdä mun suo sa oma itses oletko, — sun huules, joit' on suuni koskettanut, sun silmäs, jotk' on mulle hymyilleet, sa Sappho, entinenkö olet Sappho?
(Tarttuu Sapphon käsivarteen ja kääntää hänet päin itseensä.
Sappho katsoo ylös ja hänen silmänsä kohtaa Phaonin).
SAPPHO (tuskallisesti kokoon lyyhistyen)
Voi mua!
PHAON Entinen oot! Sapphon ääni! Mit' olen sanonut, sen tuulet vieköön! Se sydämehen älköön juurtuko! Oi, kaikki katseelleni kirkastuu, ja niinkuin päivä jälkeen ukkosilman, niin halki hajonneiden pilvien taas loistaa menneen ajan kirkkaus. Oo tervehditty muisto kauniin ajan! Sa sama oot kuin olit kerran mulle, viel' ennen kuin sun näin ma, kotonani, oot sama jumalkuva, erehtyen jot' ihmiskasvoina oon pitänyt. — Sa näytä jumaluutes! Siunaa, Sappho!